Uutinen Hallinto-oikeus: Koirasusilauman metsästys toimeenpanokieltoon Riistakeskus pelkää, että valituksen käsittelyn aikana lauman yksilöitä siirtyy muualle Suomeen.
Uutinen Kysely: Maastopyöräilijät ja kävelijät samoilla kansallispuiston reiteillä harmittavat Metsähallituksen kyselyyn Pallas-Yllästunturin kansallispuiston hoidosta ja käytöstä ehtii vielä vastata.
Uutinen Plantagenin joulukuusi nostatti somemyrskyn, lupaus monimuotoisuudesta askarruttaa Tanskalaisen viljelykuusen luvataan edistävän biologista monimuotoisuutta.
Artikkeli Voiko vielä löytää joulukortin lumimetsän? Joulunajan luontoretkellä voi kohdata pakkasmaiseman ja postikortti-idyllin, mutta yhtä usein myös loskaisen vesisateen.
Kolumni Kolumni | Joulu on Ei jouluna mitään sen erikoisempaa tarvitsekaan tapahtua. Kunhan vain pääsee tuntemaan, että se on.
Uutinen Biodiversiteetti-indeksi: Suomen luonnon monimuotoisuus EU:n huippua Lontoon luonnonhistoriallisen museon laskema indeksi kuvaa, kuinka suuri osa alkuperäisestä lajistosta on säilynyt ja kuinka runsaana se esiintyy.
Uutinen MTK:n Marttila: Suomi käy jo esimerkiksi laajasta luontotyöstä Hän muistuttaa, että Suomessa tehdään paljon vapaaehtoista luonnonsuojelutyötä.
Uutinen Tornator ja valtio vaihtavat maata, kansallispuisto laajenee Rautavaarassa Löytynsuon aluetta suunnitellaan osaksi Tiilikkajärven kansallispuiston laajennusta.
Uutinen Luontoliitto osoittaa Helsingissä mieltä Ruotsin susijahtia vastaan Ruotsissa on myönnetty kannanhoidolliseen metsästykseen yhteensä 75 sudenkaatolupaa.
Uutinen Maa- ja metsätalousministeriö: Poikkeusluvilla saa metsästää korkeintaan 28 sutta Tämänvuotinen kannanhoidollinen metsästys jäi kokonaan väliin hallinto-oikeuteen tehtyjen valitusten vuoksi.