Artikkeli Voiko vielä löytää joulukortin lumimetsän? Joulunajan luontoretkellä voi kohdata pakkasmaiseman ja postikortti-idyllin, mutta yhtä usein myös loskaisen vesisateen.
Kolumni Kolumni | Joulu on Ei jouluna mitään sen erikoisempaa tarvitsekaan tapahtua. Kunhan vain pääsee tuntemaan, että se on.
Uutinen Biodiversiteetti-indeksi: Suomen luonnon monimuotoisuus EU:n huippua Lontoon luonnonhistoriallisen museon laskema indeksi kuvaa, kuinka suuri osa alkuperäisestä lajistosta on säilynyt ja kuinka runsaana se esiintyy.
Uutinen MTK:n Marttila: Suomi käy jo esimerkiksi laajasta luontotyöstä Hän muistuttaa, että Suomessa tehdään paljon vapaaehtoista luonnonsuojelutyötä.
Uutinen Tornator ja valtio vaihtavat maata, kansallispuisto laajenee Rautavaarassa Löytynsuon aluetta suunnitellaan osaksi Tiilikkajärven kansallispuiston laajennusta.
Uutinen Luontoliitto osoittaa Helsingissä mieltä Ruotsin susijahtia vastaan Ruotsissa on myönnetty kannanhoidolliseen metsästykseen yhteensä 75 sudenkaatolupaa.
Uutinen Maa- ja metsätalousministeriö: Poikkeusluvilla saa metsästää korkeintaan 28 sutta Tämänvuotinen kannanhoidollinen metsästys jäi kokonaan väliin hallinto-oikeuteen tehtyjen valitusten vuoksi.
Uutinen Monimuotoisuusstrategia lausunnoille – luontokato halutaan pysäyttää vuoteen 2030 mennessä Esityksen mukaan 10 prosenttia metsämaista olisi suojeltava vuoteen 2035 mennessä.
Uutinen Uusi luonnonsuojelulaki sai lopullisen siunauksen eduskunnassa Uudistettu lainsäädäntö tulee voimaan ensi kesäkuun alussa.
Uutinen Selvityshenkilö kartoittamaan yritysten asenteita luonnon monimuotoisuuteen Mari Pantsar selvittää elinkeinoelämän näkemyksiä siitä, millaisia kannustimia ja ohjauskeinoja valtion tulisi asettaa.