Uutinen Pro ihmettelee UPM:n palkkaselvitystä – ”Miksi vasta nyt?” Ammattiliiton mukaan luottamusmiehet eivät pääse palkkojen yhdenvertaisuustarkasteluun osallistumaan.
Uutinen UPM: ”Meillä näyttäisi olevan jonkin verran sukupuolten välisiä selittämättömiä palkkaeroja” Yhtiö toteuttaa palkkojen yhdenvertaisuustarkastelun kaikissa toimintamaissaan tänä vuonna.
Uutinen Massan ja sahatavaran vientimäärissä vahva nousu – sahatavara alkuvuoden merkittävin vientituote Tullin mukaan paperimassan vienti kasvoi maaliskuussa 67 prosenttia.
Uutinen Versowood osti Portaankorvan Puutyön – konsernin asema kuormalavojen valmistuksessa vahvistuu Investointi tasaa saha-alan voimakkaita suhdannevaihteluita, Versowood Oy:n toimitusjohtaja Ville Kopra kertoo.
Uutinen Kemijärven biojalostamon vedenpuhdistus edellyttää lisäinvestointia Vataset Teollisuus pitää puhdistamista parempana kuin pitkää purkuputkea.
Artikkeli Tilaajille Mistä tukkitilille tuottava sijoituskohde? Tukkileimikolla voi nyt tehdä hyvän tilin, mutta puukaupparahojen tuottoisa sijoittaminen ei välttämättä ole helppoa.
Uutinen MTK: Puunmyyntiaikeet ja hintaodotukset nousseet Reilulla neljänneksellä metsänomistajista on puunmyyntiaikeita vielä tämän vuoden aikana, järjestön puumarkkinakatsauksessa todetaan.
Artikkeli Ei välivuotta pohjoisen puunhankintaan Veitsiluodon sellu- ja paperituotannon suunnitteilla olevan alasajon ei Stora Enson mukaan pitäisi seisauttaa pohjoisen puunhankintaa.
Artikkeli Tilaajille Sahatavaran hinnat tanakassa nousussa Viennin osalta voidaan pian olla parin vuoden takaisissa huippuhinnoissa.