Anaika Woodin tappio supistui

Liikevaihdon kasvusta huolimatta tulos edelleen miinuksella ja vakavaraisuus heikko.

Anaika Wood Ltd Oy:n liikevaihto kasvoi viime vuonna. Tulos pysyi miinuksella, vaikkakin edellisvuotta vähemmän.

Yhtiön liikevaihto oli 60,3 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 7,9 miljoonaa eli 15 prosenttia.

Tappiota tilikaudelta kertyi 350 000 euroa, mutta parannus oli merkittävä aikaisemman vuoden 968 000 euron tappioon verrattuna.

Yhtiö on tehnyt voitollisen tuloksen viimeksi vuonna 2013 ja tappioputken vuoksi yrityksen vakavaraisuus on painunut heikoksi. Huomattavan velkaisen yrityksen omavaraisuus on 4,4 prosenttia. Balance Consulting -analyysin mukaan yritykseen kohdistuu merkittävä maksuhäiriöriski.

Anaika Woodilla on sahat Iisalmessa ja Jyväskylän lähellä Toivakassa, sekä jalostuslaitokset Pohjois-Karjalassa Lieksassa ja Kiihtelysvaarassa.

Puukauppa Puukauppa