Arktisten lintujen muutto huipentunut tällä viikolla

BirdLife on kirjannut havaintoasemiltaan viikon aikana ennätysmäärät hanhia, vesilintuja ja kuikkia.

Kuvaaja: BirdLife Suomi
Kuvaaja: BirdLife Suomi

Arktisten lintujen muutto on huipentunut tällä viikolla valkoposkihanhen massamuuttoon. BirdLife Suomen havaintoasemalla Porvoon Söderskärillä laskettiin keskiviikkona yhden päivän aikana noin 290 000 muuttavaa valkoposkihanhea, mikä on uusi Suomen ennätys. Hanhia on havaittu runsaasti myös Inkoossa, Helsingissä ja Lappeenrannassa.

Valkoposkihanhien lisäksi arktiset vesilinnut ovat rikkoneet Suomen ennätyksen, kun maanantaina Söderskärillä kirjattiin yli 230 000 itään muuttavaa mustalintua. Kolmannen ennätyksen rikkoivat kuikat, joita muutti maanantaina Kirkkonummen Mäkiluodosta ja Söderskäriltä yli 20 000 kappaletta.

Toukokuussa Suomenlahtea pitkin muuttaa satojatuhansia hanhia ja sukeltajasorsia sekä kymmeniätuhansia kuikkalintuja ja kahlaajia kohti arktista tundraa. Muun muassa sepelhanhen ja tundrakurmitsan päämuutto on vielä edessäpäin.

BirdLife Suomi on seurannut arktisten lintujen muuttoa jo 50 vuoden ajan.

Kuva: BirdLife Suomi

METSÄLEHTI