Budjettileikkaukset osuvat metka-tukeen ja Metsäkeskuksen rahoitukseen

Metsäluonnon hoidon edistämisen rahat säilyvät kuluvan vuoden tasolla.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan rahoitukseen on ensi vuonna tulossa pieni miinus, tänään julkistetusta valtion talousarvioesityksestä selviää. Hallinnonalan määrärahat ensi vuodelle ovat 2,6 miljardia euroa, laskua kuluvasta on prosentti.

Leikkauksia tulee kaikille toimialueille, myös metsärahoihin. Metka-tukeen käytettävät varat vähenevät ensi vuonna seitsemällä prosentilla 35,8 miljoonaan euroon ja Metsäkeskuksen rahoitus neljällä prosentilla 41,2 miljoonaan euroon.

Euromääräisesti ennallaan säilyvät muun muassa metsäluonnon hoidon edistäminen (runsaat 11 miljoonaa euroa) ja hirvivahinkojen korvausvarat (3,5 miljoonaa euroa).

Ympäristöministeriön hallinnonalalla suojelurahoihin tulee pieni korotus. Ensi vuonna luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenot kohoavat 39,4 miljoonaan euroon, siinä on kasvua viisi prosenttia tästä vuodesta.

Lisää aiheesta: Metka-järjestelmää rukataan, tuki metsäteiden rakentamiselle loppuu ensi vuonna

Kommentit (1)

  1. Vaikea käsittää, että uusien metsäteiden teko loppuu. Valtion osarahoittamathan metsätiet ovat kaikkien vapaasti käytettävissä monen tyyppiseen virkistymiseen.
    Kuinka kokoomukselainen metsäteollisuusjohto voi lopettamisen ymmärtää.
    Teollisuuden ja energian saantivarmuus vaatii tasaista virtaa ja rahoitusta. Nythän metsiä voi jäädä hoitamatta ja korkea 30 % myyntivero jää yhteiskunnalta saamatta.
    Vanhoihin metsäteihin alkaa nyt ilmestyä kieltopuomeja, kun niiden ylläpitoavustukset useissa kunnissa on lopetettu.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat