Byrokratiaa karsittava ja veroetuja lisättävä

Tapio selvitti, millainen Kemeraa korvaava kannustinjärjestelmä motivoisi parhaiten monipuoliseen metsien käyttöön.

Nykyinen kemeratuki on voimassa vuoden 2020 loppuun asti, ja uuden kannustinjärjestelmän suunnitteleminen on jo aloitettu.

Metsätalouden kehittämis- ja asiantuntijaorganisaatio Tapio tuottaa maa- ja metsätalousministeriölle arvioita siitä, millainen uuden järjestelmän tulisi olla. Tätä varten Tapio toteutti 1200 metsänomistajalle kyselyn siitä, mikä motivoisi heitä parhaiten monipuoliseen metsien käyttöön.

Selvityksen mukaan metsänomistajia motivoivat eniten rahallinen tuki ja veroetuudet. Toiseksi eniten vaikuttavat palvelujen helppo saatavuus ja käyttö. Lisäksi tärkeitä ovat varsinaiseen puuntuotannon ulkopuoliset korvaukset, kuten vesiensuojeluun ja metsäluonnon hoitoon saadut tuet. Näistä aiheista kaivattiin myös enemmän neuvontaa.

Metsänomistajien mukaan suurin ongelma nykyisessä järjestelmässä on ollut liiallinen byrokratia. Nykyinen kemera on ollut heidän mielestään kankea ja hidas. Myös sähköiseen asiointiin kaivattaisiin kehitystä.

Tapio ottaa kyselyn tulokset huomioon koostaessaan maa- ja metsätalousministeriölle kokonaisarviointia uudesta kannustinjärjestelmästä. Hankkeen tulokset valmistuvat tänä syksynä.

METSÄLEHTI