EU:lta 88,5 miljoonan euron tuki Kemin biopolttoainejalostamolle

Uusiutuvan energian tuottajille tarkoitettu tuki myönnettiin alun perin Vapon suunnittelemalle biopolttoainelaitokselle vuonna 2012, mutta Vapo luopui hankkeesta vuonna 2014.

Euroopan komissio on myöntänyt bioenergiayhtiö Kaidille 88,5 miljoonan euron tuen Kemin biopolttoainejalostamon rakentamiseen. Uusiutuvan energian tuottajille tarkoitettu tuki myönnettiin alun perin turveyhtiö Vapon suunnittelemalle biopolttoainelaitokselle vuonna 2012, mutta Vapo luopui hankkeesta vuonna 2014.

”Tukipäätös yhdessä Euroopan komission kesäpaketin positiivisen viestin kanssa vahvistavat merkittävästi Kaidin mahdollisuuksia viedä hanketta eteenpäin. Ne ovat myös selkeä osoitus komission vahvasta uskosta hankkeeseen ja kehittyvään biopolttoainemarkkinaan”, toteaa Kaidi Finlandin toimitusjohtaja Pekka Koponen lehdistötiedotteessa.

Toteutuessaan Kemin biojalostamon kokonaiskustannukset olisivat noin miljardi euroa. Kaidi käy parhaillaan neuvotteluita rahoittajien ja sidosryhmien kanssa. Lopullinen investointipäätös pyritään tekemään vuoden loppuun mennessä.

METSÄLEHTI