“Tämä hetki on ratkaiseva EU:n strategisen autonomian, omavaraisuuden ja kilpailukyvyn suunnan määrittelyssä”, todetaan EU:n metsäpohjaisen arvoketjun yhteislausunnossa EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteelle.
Lausunnon mukaan EU:n 2040 ilmastotavoite määrittää suunnan sille, miten kasvihuonekaasupäästöjen nettovähentäminen toteutetaan. Metsät ovat siinä keskeisessä roolissa.
Euroopan metsävarat ovat viime vuosikymmeninä laajentuneet, ja metsien keski-ikä on noussut. Metsien hiilinielun on arvioitu kasvaneen lähes viisinkertaiseksi vuosien 1950 ja 1999 välillä ja pysyneen melko vakaana vuoteen 2013 asti.
Nyt useiden jäsenvaltioiden inventoinnit osoittavat, että hiilinielu on kääntynyt laskuun monissa maissa.
“Hiilinielun alenemisen keskeisiä syitä ovat ilmastonmuutoksesta johtuva puuston kuoleminen ja metsien kasvun hidastuminen, yhdistettynä lisääntyneeseen korjuuseen.”
Korkeammat lämpötilat, pitkittyneet kuivuusjaksot sekä tuhohyönteisten, metsäpalojen ja myrskyjen yleistyminen vähentävät metsien kasvua ja hiilensidontakykyä.
“Vakaa ja loputtomasti kasvava hiilinielu ei ole itsestäänselvyys. On tarve politiikan muutokselle, jossa siirrytään staattisten hiilivarastojen lisäämisestä kohti dynaamista metsänkasvua.”
Euroopan metsäsektori vaatii mahdollistavaa EU:n ilmastopolitiikkaa, joka ottaa huomioon ilmastonmuutoksen aiheuttaman epävarmuuden metsiin, ei aseta lyhyen aikavälin irrallisia tavoitteita, ja joka pyrkii hyödyntämään metsäpohjaisen biotalouden potentiaalin.
Lausunnon mukaan kestävällä tavalla hoidetut eurooppalaiset metsät tarjoavat uusitutuvia ja kiertotalouden mukaisia biopohjaisia materiaaleja kasvavalle teollisuudelle.
“Ilmastopolitiikan ei tule nojata pelkästään hiilivarastojen kasvattamiseen.”
Lue lausunto kokonaisuudessaan täältä (englanniksi).
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
”Vakaa ja loputtomasti kasvava hiilinielu ei ole itsestäänselvyys.”
Noniin, nyt se on ihan julkilausumassa kirjoitettuna, että hiilinielu voi kasvaa loputtomasti vaikka se ei ihan itsestäänselvyys olekaan. 🙂