Finnmetkoon tutustui kymmenentuhatta vierailijaa

Vakiokävijämäärästä jäätiin kauas, syynä poikkeusolosuhteet ja suurten konevalmistajien poisjäänti.

Poikkeusolosuhteissa pidetty konealan ammattilaisten Finnmetko 2020 -näyttely houkutti viikonlopun aikana Jämsään 9 950 kävijää, tapahtuman järjestäjät kertovat. Aikaisemmista kävijämääristä jäätiin selvästi, sillä esimerkiksi kaksi vuotta sitten näyttelyssä vieraili noin 35 000 kävijää.

Järjestäjät uskovat Jämsän Finnmetkon silti saavuttaneen sille asetetut tavoitteet.

”Osallistujilta saatu palaute on ollut myönteistä. Paikalla olleet näytteilleasettajat kertoivat tavoittaneensa kohderyhmänsä ja tehneensä hyvin kauppaa näyttelyssä”, sanoo näyttelyn johtoryhmän puheenjohtaja Markku Suominen.

Näytteilleasettajia Finnmetkossa oli parisen sataa, noin kolmannes normaalia vähemmän. Varsinkin suuret metsäkonevalmistajat loistivat poissaolollaan.

Finnmetko-näyttely järjestetään kahden vuoden välein.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat