Finnwatch kerää rahoitusta hiilikompensaatiopalveluiden arviointiin

järjestö aikoo selvittää, miten palveluiden lupaamat päästövähennykset toteutuvat.

Hiilikompensaatiopalveluista on muodostumassa iso bisnes. Eri palveluiden luotettavuus ja vastuullisuus ovat herättäneet kuitenkin kysymyksiä, kansalaisjärjestö Finnwatchista kerrotaan. Kuluttajia esimerkiksi askarruttaa, miksi eri kompensaatiopalveluiden käyttämät arviot tai laskurit antavat samoista asioista erilaisia päästölukuja.

Järjestö on käynnistänyt joukkorahoituskampanjan, jonka avulla selvitetään kompensaatiopalveluiden vastuullisuutta. Haussa on 30 000 euroa.

”Finnwatchilta on toivottu tutkimusta kompensaatiopalveluista, ja haluamme vastata tähän tiedon tarpeeseen”, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér sanoo.

Joukkorahoituksen toteutuessa Finnwatch kartoittaa Suomen suosituimmat kompensaatiopalvelut, niiden takana olevan päästölaskennan sekä mahdolliset sertifikaatit. Lisäksi haussa on rahoitus paikan päällä, usein kehitysmaissa, joissa kompensaatioiden väitetään tapahtuvan, tehtävään tutkimukseen.

”Haluamme tietää, miten hankkeissa luvatut päästövähennykset toteutuvat, ovatko ne lisäisiä, eli olisivatko ne toteutuneet muutenkin, ja miten niissä kunnioitetaan paikallisväestön ihmisoikeuksia”, järjestön ilmastoasiantuntija Lasse Leipola kertoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat