Hyvät säät siivittäneet ilmakuvauksia

Maanmittauslaitoksen Karttapaikka -palvelussa pääsee jo monilla alueilla tutustumaan tämän kesän ilmakuviin.

Maanmittauslaitos tekee kevään ilmakuvaukset omalla lentokone- ja kuvauskalustollaan. Kuvassa on käynnissä kaluston asennus.  (Kuvaaja: Maanmittauslaitos / Julia Hautojärvi)
Maanmittauslaitos tekee kevään ilmakuvaukset omalla lentokone- ja kuvauskalustollaan. Kuvassa on käynnissä kaluston asennus. (Kuvaaja: Maanmittauslaitos / Julia Hautojärvi)

Maanmittauslaitos on saanut valmiiksi valtaosan kevätkesälle suunnitelluista ilmakuvauksista. Hyvien sääolosuhteiden ansiosta kuvaukset etenivät suunniteltua nopeammin.

”Maanmittauslaitos tuottaa ilmakuvia kevätkauden lehdettömään aikaan omalla kuvauskalustolla. Lehdettömään aikaan otettuja ilmakuvia hyödynnetään karttojen päivitystyössä”, kertoo kartastopäällikkö Heli Laaksonen Maanmittauslaitokselta.

Noin puolet Maanmittauslaitoksen ilmakuvauksista on kevätkuvauksia.

”Toinen puoli kuvauksista tehdään konsulttiemme toimesta kesällä, kun puissa on lehti. Näitä ilmakuvia käytetään erityisesti metsävaratiedon tuottamiseen Metsäkeskuksessa. Teemme tiivistä yhteistyötä Metsäkeskuksen ja muiden metsäalan toimijoiden välillä”, sanoo Laaksonen.

Maanmittauslaitoksen tuottamat tuoreet kevätkuvat on jo monilta alueilta siirretty Karttapaikka -palveluun, josta esimerkiksi metsänomistajat pääsevät niihin tutustumaan.

”Kevätkuvat saadaan palveluun hyvin nopeasti kuvausten päätyttyä. Kesäkuvat pyrimme päivittämään palveluun parin kuukauden kuluttua kuvausten päättymisestä, viimeistään kuitenkin vuoden loppuun mennessä.”

Ilmakuvat kuvataan nykykalustolla noin kuuden kilometrin korkeudesta, sään salliessa korkeammaltakin. Kuvaus vaatii käytännössä pilvettömän ja selkeän sään.

Kuvat jatkossa tiiviimmällä syklillä

Tällä hetkellä Suomen metsät kuvataan ilmasta viiden vuoden sykleissä kansallisen ilmakuvausohjelman mukaisesti. Pohjoisimmassa Lapissa kuvaus tehdään kymmenen vuoden välein. Vuosittain ilmakuvataan noin 55 000 – 60 000 neliökilometrin alue.

”Ensi vuonna käynnistyy myös uusi kansallinen laserkeilausohjelma, jonka tavoitteena on laserkeilata koko maa kuuden vuoden sykleissä. Tämän vuoksi myös ilmakuvaukset rytmitetään uudelleen, ja ilmakuvaukset tehdään jatkossa kolmen vuoden sykleissä”, kertoo Laaksonen.

Joka kolmas vuosi alue pyritään kuvaamaan kevään lehdettömään aikaan, ja joka kolmas vuosi kesäaikaan.

Uuden laserkeilausohjelman myötä keilausaineiston pistetiheys nousee noin kymmenkertaiseksi nykyisiin aineistoihin verrattuna.

”Tehokkaampien keilaimien ansiosta materiaalia voidaan tuottaa noin kahden kilometrin korkeudesta, mikä mahdollistaa tarkan aineistoin tuottamisen kustannustehokkaasti”, Laaksonen kuvailee.

Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta näkee, millä alueilla ilmakuvauksia suoritetaan tänä kesänä: https://www.maanmittauslaitos.fi/maastotiedonkeruu

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito