Itävaltalainen Binderholz ostanut Kuhmon, ”Hankinta varmistaa puuraaka-aineen saatavuuden”

Binderholzilla on toimintaa Suomessa nyt Kuhmossa, Lieksassa ja Nurmeksessa.

Sahayhtiö Kuhmo Oy:n sekä Kuhmon kiinteistöyhtiö Juntinsalo Oy:n myynti itävaltalaiselle Binderhols-konsernille on varmistunut. Kauppa toteutui lokakuun lopulla, eikä kauppahintaa kerrottu. Kuhmon liikevaihto on 150 miljoonaa euroa ja se työllistää 180 henkilöä.

Kaupasta kerrottiin kesäkuun alussa.

Kaupan seurauksena Binderholz vahvistaa asemaansa yhtenä maailman suurimmista sahatavaran tuottajista ja massiivipuutuotteiden toimittajista. Konserni toimii Suomessa nyt kolmella paikkakunnalla Itä-Suomessa.

”Kuhmo Oy:n ja Juntinsalo Oy:n hankinta vahvistaa Binderin asemaa maailman parhaalla havupuiden kasvualueella ja on osoitus sitoutumisestamme Suomen toimintoihin. Kuhmo Oy yhdessä nykyisten Lieksan ja Nurmeksen yksiköidemme kanssa varmistaa korkealaatuisen puuraaka-aineen saatavuuden jatkojalostuslaitoksillemme sekä laajentaa edelleen Binderin tuotevalikoimaa”, sanoo konsernin hallituksen puheenjohtaja Reinhard Binder tiedotteessa.

Myös suomalaissahojen teknologia teki itävaltalaisiin vaikutuksen.

Kuhmon toimitusjohtajan Tommi Ruhan mukaan kauppa vahvistaa yhtiön tulevaisuutta.

”Uuden omistajan myötä yhtiöllä on entistä paremmat edellytykset kasvaa, investoida ja vahvistaa asemaansa kansainvälisillä markkinoilla”, Ruha toteaa.

Kaupalla ei ole vaikutusta henkilöstön työsuhteisiin. He jatkavat työssään nykyisin työehdoin. Tavoitteena on myös jatkaa yhteistyötä paikallistemetsänomistajien, urakoitsijoiden, kuljetusyritysten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Binderholzin pääkonttori sijaitsee Fügenissä Itävallassa. Yhtiöllä on 60 toimipaikkaa noin 6 000 työntekijää.

Lue myös

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa