Jahti käynnistyy hirvikantaa säästellen

Hirvenmetsästys jatkuu Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella ja varsinainen hirven metsästys alkaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Eteläisessä Suomessa varsinainen hirven metsästys alkaa 8.10.2022. Valkohäntäpeurojen metsästys on jo käynnissä.

Syksyn ja talven jahdeissa on koko maassa käytössä 36 630 hirven, 74 200 valkohäntäpeuran, 581 kuusipeuran ja 18 metsäpeuran pyyntilupaa. Hirvien lupamäärä pienentyi viime vuodesta 12 prosenttia. Valkohäntäpeuralupien määrä on edellisen vuoden tasolla.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirvikanta pienentyi viime kauden metsästyksellä noin 6 prosenttia ja oli metsästyskauden jälkeen 80 800 hirveä.

Hirvikanta oli viime jahtikauden jälkeen neljänneksen pienempi kuin viisi vuotta sitten ja vain puolet 20 vuoden takaisesta.

Peurajahti jatkuu voimakkaana

Valkohäntäpeuran metsästys alkoi syyskuun alussa. Täysillä peurajahti käynnistyi syyskuun viimeisenä lauantaina. Tavoitteena on pienentää edelleen valkohäntäpeurakantaa sen tiheimmillä esiintymisalueilla.

Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän kanta-arvion mukaan Suomen valkohäntäpeurakanta pienentyi viime kauden metsästyksen seurauksena noin 9,5 prosenttia. Tämänhetkinen peurakanta on noin 109 000 yksilöä. Metsästystä suositellaan painotettavan alkusyksyyn peurakolareiden vähentämiseksi.

Aluetason tilannetietoa hirvenmetsästyksen etenemisestä voi seurata Luonnonvarakeskuksen kaikille avoimesta palvelusta.