Juhlametsävisan voitto meni Karkkilaan

Aino Lamminpää vei voiton yhteensä yli 20 000 yläkoululaisen kilpailussa.

Karkkilalainen Aino Lamminpää on voittanut 40:nnen valtakunnallisen Metsävisan. Yläkoulujen valtakunnallisen Metsävisan finaali käytiin eilen torstaina.

Koulutasolla Metsävisassa oli yli 20 000 osallistujaa. Heidän joukostaan finaaliin visailleet 50 nuorta kilpaili verkkolähetyksessä kotipaikkakunniltaan käsin.. Toiseksi visaili Iiris Hamunen Helsingistä ja kolmanneksi Aura Punna Paimiosta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö onnitteli nuoria menestyksestä ja lähetti tervehdyksensä kaikille Metsävisaan osallistuneille koululaisille.

”Metsät ovat Suomelle ja meille suomalaisille monella tapaa tärkeitä. Ne ovat paikka nauttia luonnosta ja rauhasta. Metsissä voimme jokamiehenoikeudella marjastaa, sienestää ja liikkua. Puusta saadaan työtä ja toimeentuloa. Suuri osa maamme ulkomaankaupan vientituloista tulee metsäteollisuudesta. Metsä on oleellinen osa suomalaisuutta”, presidentti Niinistö kirjoitti tervehdyksessään.

Tavallisesti jokakeväisen metsätietokilpailun voitto ratkotaan maastokisassa kaksipäiväisen finaalimatkan aikana. Tämänkertainen juhlavuoden finaali järjestettiin verkossa.

Finalisteille esitettiin 40 metsäaiheista kysymystä, joihin he vastasivat mobiilisovelluksella. Aiheet vaihtelivat lajintunnistuksesta metsän monimuotoisuuskysymyksiin ja puusta valmistettaviin tuotteisiin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset