Junnikkala rakentaa uuden sahan Ouluun

Saha käyttäisi tukkia 650 000 kuutiota vuodessa.

Oulun uusi saha lähes kaksinkertaistaa Junnikkalan tuotannon.
Oulun uusi saha lähes kaksinkertaistaa Junnikkalan tuotannon.

Pohjois-Pohjanmaalla toimiva puunjalostusyhtiö Junnikkala Oy suunnittelee uutta sahayksikköä Ouluun. Rakennettavan sahan tuotantokapasiteetti on 300 000 kuutiota valmista sahatavaraa vuodessa. Uusi saha käyttää tukkia 650 000 kuutiota vuodessa, josta 80 prosenttia on mäntyä ja loput kuusta.

Investoinnin arvo on noin 70 miljoonaa euroa. Se on yhtiön 60-vuotisen historian suurin investointi. Junnikkalalla on entuudestaan tuotantolaitokset Kalajoella ja Oulaisissa.

Junnikkalan mukaan puutavaran kysynnän kasvu ja alan positiiviset tulevaisuuden näkymät mahdollistavat investoinnin.

”Uusi saha vahvistaa Junnikkalaa yhtiönä vastaamaan tulevaisuuden hiilineutraalin rakentamisen haasteeseen. Sahalla käytetään uusinta teknologiaa sahauksessa, mikä mahdollistaa uusiutuvan raaka-aineen maksimaalisen hyödyntämisen tuotannossa,” sanoo toimitusjohtaja Kalle Junnikkala.

Sahan rakentaminen alkaa vuonna 2022 ja sahan on määrä valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä.

Liikevaihto nousee 250 miljoonaan

Sahan rakentaminen työllistää noin 300 henkilöä. Käynnissä ollessaan sahan suora työllistämisvaikutus on 70 henkilötyövuotta ja välillisesti arviolta 200 henkilötyövuotta. Tällä hetkellä Junnikkala työllistää suoraan 150 henkilöä ja välillisesti noin 200 henkilöä.

Investoinnin myötä Junnikkalan kokonaistuotantomäärä nousee 750 000 kuutioon saha-, ja höylätavaraa. Yhtiö arvioi liikevaihtonsa nousevan investoinnin myötä 250 miljoonaan euroon vuodessa. Uuden sahan tuotannosta noin 90 prosenttia tulee menemään vientiin Oulun satamasta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa