Toukokuun puukaupassa vuoden 2018 huippuhinnat rikki

Kaikkien puutavaralajien keskihinnat jatkoivat toukokuussa nousua.

Tilastot vahvistavat tuntuman siitä, että puukauppa kävi toukokuussa kuumana nousevien hintojen siivittämänä. Luonnonvarakeskuksen julkaisemien tilastotietojen mukaan kaikkien puutavaralajien keskihinnat jatkoivat nousua. Pystykauppahinnat ylittivät jo vuoden 2018 huippuhinnat.

Puukauppatilastoon kirjautui yksityismetsistä toukokuussa 5,6 miljoonaa kuutiometriä puuta. Toukokuun tilastoitu puukauppamäärä on ollut tätä korkeampi ainoastaan vuonna 2018. Alkuvuoden aikana ostettu teollisuuspuun määrä nousi vuoden takaisesta kolmasosan ja oli kahdeksan prosenttia enemmän kuin edellisen kolmen vuoden aikana keskimäärin. Kolmeen edelliseen vuoteen verrattuna tukkipuun kauppa kasvoi 26 prosenttia ja kuitupuun kauppa pieneni seitsemän prosenttia.

Kuusitukki kalleinta

Mäntytukista maksettiin toukokuun pystykaupoissa keskimäärin 64,6 euroa ja kuusitukista 68,2 euroa kuutiometriltä. Tukkipuun reaalinen hintataso oli toukokuussa 11 prosenttia viime vuoden keskimääräistä pystykauppahintaa korkeampi.

Mäntykuitupuun pystykauppahinta oli 19,5 euroa, kuusikuitupuun 21,8 ja koivukuitupuun 18,5 euroa kuutiometriltä. Kuitupuun keskimääräinen hintataso nousi viime vuodesta viisi prosenttia.

Havutukkien reaaliset pystykauppahinnat nousivat toukokuussa kolme prosenttia korkeammiksi kuin huippuvuoden 2018 loppupuoliskolla. Kuitupuilla vastaava ylitys oli kuudesta seitsemään prosenttia.

Hankintakaupoissa mäntykuitupuun keskimääräinen yksikköhinta oli 32,3 euroa, kuusikuitupuun 33,9 euroa ja koivukuitupuun 32,7 euroa kuutiometriltä.

Katso ajantasaiset puunhinnat täältä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa