Ligniini palloiksi uudella tekniikalla

Ligniinipalloista voidaan jalostaa muun muassa liimojen ja vettä kestävien pinnoitteiden raaka-aineita.

Ligniini on maapallon toiseksi yleisin orgaaninen yhdiste. Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet valmistustavan, jolla ligniinistä saadaan tasaisia, noin 400 nanometrin kokoisia pyöreitä partikkeleita. (Kuvaaja: Alexander Henn  Aalto-yliopisto)

Aalto-yliopiston tutkijat ilmoittavat kehittäneensä yksinkertaisen ja tehokkaan valmistustavan, jolla ligniinistä saadaan tasaisia, noin 400 nanometrin kokoisia pyöreitä partikkeleita. Ligniinipallot voidaan sekoittaa veteen ja muihin väliaineisiin, ja niitä voi muokata eri käyttötarkoituksiin sopiviksi, esimerkiksi liimojen ja vettä kestävien pinnoitteiden raaka-aineeksi.

Puu muodostuu kolmesta päärakenneosasta: selluloosasta, hemiselluloosasta sekä ne yhteen sitovasta ligniinistä. Selluloosa hyödynnetään tarkasti teollisuudessa, mutta ligniini on perinteisesti ollut pelkkä sellunkeiton sivuvirta ilman suurta taloudellista arvoa.

Aalto-yliopisto arvioi, että ligniini voi tulevaisuudessa olla yksi potentiaalinen ratkaisu, kun maailmalla etsitään kestävämpiä vaihtoehtoja esimerkiksi muoveille ja myrkyllisiä kemikaaleja sisältäville liimoille ja pinnoitteille.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat