Karelwood myy enemmistön energiapuuyhtiöstään sijoittajaryhmälle, tavoitteena vauhdittaa kasvua

Yhtiössä on suuri kasvupotentiaali bioenergiasektorilla ja siihen liittyvissä puutoimituksissa, sijoittajat arvioivat.

Metsäpalveluita Itä-Suomessa tarjoava Karelwood Oy on sopinut myyvänsä 51 prosenttia Karjalan Metsä ja Energia Oy:stä sijoittajaryhmälle. Kaupassa Joensuun Kauppa ja Kone Oy ostaa noin 17 prosenttia ja Nals Oy:n ja PrimeR Oy:n perustettava yhtiö noin 34 prosenttia Karjalan Metsä ja Energia Oy:n osakkeista.

Joensuun Kauppa ja Kone Oy on Kyösti ja Kari Kakkosen sijoitusyhtiö, Nals Oy on Jyrki Ketolan perheen yhtiö ja PrimeR Oy Karjulan ja Henkolan perheiden omistama yhtiö. Karelwoodin omistajia ovat taas pohjoiskarjalaiset metsäkoneyrittäjät Koneurakointi S. Kuittinen Oy ja Kasipuro Oy Nurmeksesta sekä A&T Myyry Oy ja Koneyhtymä Tahvanainen Oy Kontiolahdelta.

Karjalan Metsä ja Energia toimittaa bioenergiaa kaukolämpöyhtiöille. Toiminta on ollut kannattavaa, viime vuodelta liikevaihtoa ennakoidaan kertyvän 4,5 miljoonaa euroa. Kauppahintaa kerrottu.

Yrityskaupalla halutaan nopeuttaa energiayhtiön kasvua.

”Yritysjärjestelyllä saamme mukaan liiketoimintaamme paitsi kasvun mahdollistavia taloudellisia voimavaroja, niin myös sektoriin liittyvää osaamista ja tietotaitoa”, sanoo Karelwood Oy:n toimitusjohtaja Janne Tahvanainen tiedotteessa.

Ostajapuolellakin yrityksessä nähdään kasvumahdollisuuksia.

”Näemme Karjalan Metsä ja Energia Oy:ssä suuren kasvupotentiaalin bioenergiasektorilla ja siihen liittyvissä puutoimituksissa. Markkinoilla tapahtuneet muutokset luovat tarvetta uusiin avauksiin kotimaisen puun ja biomassan hankinnassa”, sanoo Nals Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Ketola.

Kauppa on tarkoitus viedä loppuun maaliskuun loppuun mennessä. Kaupalla ei ole vaikutusta yhtiön henkilöstöön eikä asiakas- ja sopimussuhteisiin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa