Kauppalehti: Rahtihintojen nousu viemässä sahoja miinukselle

Lehden mukaan varustamot ovat esittäneet sahoille jopa 60 prosentin korotuksia konttien perusrahteihin.

Rahtitaksojen korotukset uhkaavat sahatavaran vientiä Kiinaan ja Aasiaan, perjantain Kauppalehti kertoo. Lehden mukaan varustamot ovat esittäneet sahoille jopa 60 prosentin korotuksia konttien perusrahteihin.

Lisäksi jo sovittuja kuljetuksia on peruttu. Peruttujen rahtikonttien tilalle on saatettu seuraavana päivänä tarjota korvaavaa kuljetusta korotettuun hintaan.

Keitele Groupin johtaja Matti Kylävainio arvioi, että korkeat rahtihinnat vievät suurimman osan sahateollisuudesta pakkaselle. Hän kuitenkin toivoo tilanteen helpottuvan kevään mittaan.

”Usein heinä-elokuussa varustamot jo kyselevät, olisiko niille lastia”, Kylävainio totesi lehdessä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa