Kemeratukea jaossa hieman viime viime vuotta enemmän

Kemeran painopiste on edelleen taimikkojen varhaishoidossa ja nuoren metsän hoidossa.

Yksityismetsänomistajille on vuonna jaossa kemeratukia yhteensä 67,8 miljoonaa euroa. Hallituksen raha-asiainvaliokunta vahvisti arviomäärärahan tänään.

Varsinainen kemeramääräraha yksityismetsissä tehtävien metsänhoito- ja perusparannustöiden tukemiseen on 58,8 miljoonaa euroa, eli kolmisen miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Lisäksi viime vuodelta jäi käyttämättä yhdeksän miljoonaa euroa, jotka on siirretty tälle vuodelle.

Kemeran painopiste on edelleen taimikkojen varhaishoidossa ja nuoren metsän hoidossa, niihin kohdistuu kolme neljäsosaa tuista. Muita tuettavia töitä ovat metsien terveyslannoitus, suometsien hoito sekä metsäteiden rakentaminen ja perusparantaminen.

Hallituksen viime vuonna tekemien linjausten perusteella lannoitustukea suunnataan muun muassa tuhkalannoituksen lisäämiseen metsien hiilinielun kasvattamiseksi.

”Rahoitusta erityisesti nuoren metsän hoitoon ja pienpuun korjuuseen sekä terveyslannoitukseen on nyt käytettävissä merkittävästi aikaisempia vuosia enemmän”, toteaa metsäneuvos Niina Riissanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Nuoren metsän hoitoa tuetaan tänä vuonna noin 125 240 hehtaarilla, taimikon varhaishoitoa noin 43 750 hehtaarilla, terveyslannoitusta noin 21 450 hehtaarilla ja suometsien hoitoa noin 16 000 hehtaarilla. Uusia metsäteitä tulee olemaan tuen piirissä noin 95 kilometriä ja metsäteiden perusparannuksia noin 765 kilometriä.

Suometsän hoitoa tukevissa hankkeissa otetaan huomioon niiden vaikutukset ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuteen. Jos kohde sijaitsee soidensuojelualueiden tai Natura 2000 -alueiden läheisyydessä, hanke tulee suunnitella yhteistyössä alueellisten ympäristöviranomaisten kanssa.

Myös uusia tiehankkeita hyväksyttäessä kiinnitetään huomiota ympäristönäkökohtiin. Jo olemassa olevia kulku-uria on käytettävä tien suunnittelussa hyväksi erityisesti silloin, kun kyse on erämaisista ja yhtenäisistä metsäalueista.

Tien perusparannushankkeita hyväksyttäessä etusijalla ovat hankkeet, joihin sisältyy sillan tai siltojen korjausta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito