Kirjanpainajien parveilu alkanut tasaisena, seurantapisteitä on tänä vuonna aiempaa enemmän

Pohjoisin seurantapiste on Kuhmossa.

kirjanpainan valloittama kuusi
Kirjanpainaja on valloittanut latvukseltaan vielä terveen näköisen kuusen: tyvelle ja kuoren rakoihin kertyy ruskeaa purua. (kuva: Tiina Ylioja)

Kirjanpainajien parveilu alkoi toukokuun alkupuolella Etelä- ja Väli-Suomessa. Parveilu alkoi melko tasaisesti seurantaverkon pohjoisimpia seurantapisteitä myöten, Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kerrotaan. Luke hoitaa kirjanpainajan seurantapisteitä yhdessä Suomen metsäkeskuksen, vapaaehtoisten metsänhoitoyhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Tänä vuonna seurantapisteitä on aiempaa enemmän, 48 kappaletta. Niistä pohjoisin on Kuhmossa.

”Uusi, laajempi verkosto vastaa lämpenevän ilmaston tuomiin muutoksiin, sillä kirjanpainajan odotetaan runsastuvan aiempaa pohjoisempana”, kertoo Luken tutkija Tiina Ylioja.

Seurantapisteiden feromonipyydykset on sijoitettu entiseen tapaan edellisen talven tuoreille kuusen uudistushakkuualoille, joita reunustaa paahteinen kuusivaltainen metsä. Lisäksi tänä vuonna kokeillaan kirjanpainajien seurantaa varttuneissa kuusikoissa.

Hakkuuaukkojen kirjanpainajan seurantapisteet vuonna 2021 kuvattuna tähänastisen saaliskertymän mukaan. Taustalla maakuntarajat. (Kartta: Markus Melin, Luke. Taustakartta: QGIS, avoin aineisto. Maakuntarajat: Maanmittauslaitos)

Ikääntyneiden kuusikoiden reunapuustoja syytä tarkkailla

Viime vuonna kirjanpainajia oli eniten aiempien vuosien tapaan Uudenmaan itäosissa. Siellä kirjanpainajien määrä ylitti paikoin 15 000 kirjanpainajan rajan, mikä riittää terveen kuusen nujertamiseen.

”Etenkin ikääntyneiden kuusikoiden lämpimiä, aurinkoisia reunapuustoja kannattaakin tarkkailla kirjanpainajan iskeymien varalta”, kertoo metsänhoidon asiantuntija Pekka Kuitunen Suomen metsäkeskuksesta.

Metsäkeskukselle ilmoitettiin viime vuonna yhteensä 470 hehtaaria hyönteistuhon vuoksi hakattavaa metsää. Määrä on hieman suurempi kuin parina aiempana vuonna.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito