Woodion komposiittialtaat palkittiin, kiitosta innovatiiviselle puunkäytölle

Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinto myönnetään rajat ylittävälle ja visionääriselle innovaatiolle.

Vedenkestävästä puukomposiitista kylpyhuonekalusteita – pesualtaita, vessanpönnttöjä ja kylpyammeita – valmistava Woodio on palkittu Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinnolla. Palkinnon suuruus on 30 000 euroa ja sen myöntää Turun yliopisto. Tunnustuksella palkitaan ”tutkimukseen perustuva, rajat ylittävä ja visionäärinen innovaatio, joka auttaa rakentamaan kestävämpää globaalia tulevaisuutta”.

Woodion innovaatiolla on vahva tieteellinen perusta Helsingin yliopiston tutkimustyössä. Yhtiön käyttämän materiaalin hiilijalanjälki on erittäin pieni, ja tuotteilla on vahva maailmanlaajuinen sovellettavuus ja skaalautuvuus.

”Tuotteissa yhdistyvät teollinen muotoilu ja innovatiivinen lähestymistapa puumateriaalin käyttöön”, toteaa palkintoraadin puheenjohtaja, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja Juha Kaskinen.

Raadin mukaan Woodio myös jatkaa professori Pentti Malaskan poikkitieteellistä tulevaisuusfilosofiaa yhdistämällä visionäärisen ajattelun, innovatiivisen teknologian ja rajat ylittävän yhteistyön kestävän planetaarisen tulevaisuuden rakentamiseksi radikaalien ratkaisujen avulla.

Turun yliopiston Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinto perustettiin vuonna 2017 Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen 25-vuotisjuhlan kunniaksi. Palkinto kunnioittaa professori Pentti Malaskan (1934‒2012) elämäntyötä tulevaisuudentutkimuksen alalla. Pentti Malaska oli Turun kauppakorkeakoulun talousmatematiikan ja tilastotieteen professori, joka perusti Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen vuonna 1992. Seuraavan kerran palkinto jaetaan vuonna 2023.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat