WWF:n kysely: Huolella ilmastosta ja luonnosta suuri vaikutus EU-vaalissa

40 prosenttia vastaajista katsoo, että luontokato ja ilmastonmuutos vaikuttavat äänestyspäätökseen.

WWF:n tänään julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja 75 prosenttia luontokadosta. Monella huoli vaikuttaa myös äänestyspäätökseen EU-vaaleissa.

”Kolme neljästä suomalaisesta on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Jokainen huolestunut voi toki toimia ympäristön puolesta myös arjessa, mutta isoin vastuu on päättäjillä. Siksi vaalit, ja aivan erityisesti EU-vaalit, ovat merkittävät luonnon ja ilmaston kannalta”, WWF Suomen pääsihteeri Jari Luukkonen sanoo.

Vaikka uutiset luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta ovat pääosin synkkiä, ympäristön tila niin Suomessa kuin globaalisti olisi WWF:n mukaan vielä tukalampi ilman Euroopan unionia. EU on muun muassa säätänyt ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja luonnonsuojelua edistäviä lakeja ja jakanut rahoitusta tärkeille ympäristöhankkeille.

”Esimerkiksi EU:n metsäkatoasetus on merkittävä voitto maailman metsille. Viime vuonna voimaan astunut asetus kieltää metsäkatoa aiheuttavien riskituotteiden myynnin EU:n alueella”, Luukkonen sanoo.

WWF:n teettämään kyselyyn vastanneista 60 prosenttia oli sitä mieltä, että luontokadon pysäyttäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat EU:n tärkeimpiä tehtäviä. 40 prosenttia vastaajista puolestaan sanoi, että luontokato ja ilmastonmuutos vaikuttavat myös heidän äänestyspäätökseensä EU-vaaleissa.

”Mitä enemmän ääniä ympäristömyönteiset ehdokkaat ja puolueet saavat, sitä vahvemmin voimme luottaa siihen, että EU edistää jatkossakin ympäristön ja luonnon suojelua”, Luukkonen sanoo.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Ei kategoriaa

Blogit ja Kolumnit

Tuloksia ei löytynyt

Kuvat

Tuloksia ei löytynyt