Kuhmo pyrkii Suomen metsäpääkaupungiksi

Kaupungin uusi brändistrategia haluaa nostaa metsä-Suomen yhdeksi maamme matkailuvaltiksi.

Kuhmo haluaa tulla tunnetuksi Suomen metsäkeskeisimpänä kaupunkina. Näin päätti Kuhmon kaupunginvaltuusto eilen kokouksessa, jossa hyväksyttiin kaupungin uusi brändistrategia.

”Meillä on kaikki edellytykset Suomen metsäkeskeisimmäksi paikkabrändiksi. Edustamme äärimmäistä juurevaa kainuulaisuutta; metsä vaikuttaa kaikkeen. Metsällä on meille sekä henkistä että aineellista arvoa”, perustelee kaupunginjohtaja Tytti Määttä.

”Kuhmolaiset erästelevät, valmistavat huipputuotteita puusta, panostavat Woodpoliksessa puuinnovaatioihin ja nauttivat kamarimusiikistakin metsän kera”, hän jatkaa.

Tällä hetkellä matkailujärjestö Visit Finland markkinoi Suomea neljän alueen avulla: Järvi-Suomi, saaristo ja rannikko, Lappi ja pääkaupunkiseutu.

”Vaikka Suomi tunnetaan maailmalla metsien maana, puuttuu mielestämme Suomen matkailukartalta metsä-Suomi. Me haluamme, että jatkossa Suomi ja Kuhmo tunnetaan erityisesti elävästä metsäsuhteestaan, puuinnovaatioistaan ja metsäkulttuuriperinnöstään, joka meillä pohjautuu kansainvälisestikin tunnettuun Kalevalaan.”

Kevään aikana aluebrändin sisältöjä viestitään Kuhmon alueen asukkaille ja yrittäjille. Kesällä brändiä ryhdytään markkinoimaan Kuhmon ulkopuolelle.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset