Luke: Hakkuut vähenevät ensi vuonna

Tukkipuun kantohinnat laskevat 2­–3 prosenttia ja kuitupuun1–2 prosenttia.

Luonnonvarakeskuksen tänään julkistettu suhdannekatsaus ennustaa ensi vuodelle taantuvia lukuja useimmilla metsätalouden ja -teollisuuden mittareilla. Kyse on kuitenkin pitkästä ja loivasta korjausliikkeestä viime vuoden suhdannehuipun jälkeen.

Ensi vuonna kantohinnat laskevat tukilla kahdesta kolmeen prosenttia ja kuitupuulla yhdestä kahteen prosenttia, Luke arvioi. Markkinahakkuut vähenevät parilla miljoonalla kuutiometrillä reiluun 63 miljoonaan kuutiometriin. Supistuminen painottuu tukkipuuhun.

Yksityismetsätalouden hehtaarikohtainen liiketulos jatkaa laskuaan sekä alempien kantohintojen että viime vuoden reippaista hakkuista koituneiden uudistamistarpeiden vuoksi. Luke laski viime vuoden hehtaaritulokseksi keskimäärin 157 euroa ja ennustaa ensi vuodelle 130 euroa.

Raakapuun tuonnin Luke ennakoi kasvavan 11,5 miljoonaan kuutiometriin.

Sahatavaran vientihintojen odotetaan laskevan pari prosenttia. Sekä tuotanto että vienti supistuvat. Toisaalta päästöoikeuksien hinnannousu tukee metsähakkeen ja sahauksen sivutuotteiden energiakäyttöä.

Sellun vientimäärät pysyvät ennätyksellisen suurina, ja hintakehitys kääntyy lievään nousuun. Vientihinta jää kuitenkin hieman tämän vuoden keskihintaa alemmaksi.

Paperille ensi vuosi ei näytä hyvältä. Paperikoneiden sulkemisten vuoksi Luke ennakoi tuotanto- ja vientimääriin jopa kymmenen ja vientihintaan kolmen prosentin laskua. Kartongin näkymät sen sijaan ovat vakaat.

Yksityismetsien keskimääräiset kantohinnat 2019 ja 2020

Puutavaralaji

 

 

2019e

€/m3

 

 

2020e

€/m3

Muutos

%

Mäntytukki 57,0 55,4 -3
Kuusitukki 59,8 57,9 -3
Koivutukki 44,3 43,5 -2
Mäntykuitu 17,8 17,6 -1
Kuusikuitu 19,6 19,3 -2
Koivukuitu 17,1 16,8 -2

Lähteet: Metsäteollisuus ry ja Luke (ennusteet).

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa