Luke: Hirvikanta pienentynyt, suurin hirvitiheys etelä- ja lounaisrannikolla

Suomessa oli syksyn jahdin jälkeen oli noin 86 500 hirveä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan hirvikanta on laskenut. Suomessa oli syksyn jahdin jälkeen oli noin 86 500 hirveä. Edelliseen vuoteen verrattuna kanta pieneni 11 prosenttia.

Suurimmat hirvitiheydet eli yli viisi hirveä tuhannella hehtaarilla löytyivät eteläiseltä ja lounaiselta rannikolta. Suuressa osassa Etelä- ja Länsi-Suomea hirvitiheydet vaihtelivat 3–4 hirven välillä tuhannella hehtaarilla. Itä- ja Pohjois-Suomessa tiheydet jäivät pääosin alle kolmen hirven.

Edellisenä vuonna laajoilla alueilla Itä ja Pohjois-Suomessa havaittu vasatuoton lasku on nyt jonkin verran korjaantunut.

Suomen hirvikannan koko ja rakenne arvioitiin hirvitalousalueittain käyttäen Oma riista -palvelussa ja hirvitietokorteilla syksyn hirvijahdin aikana ilmoitettua tietoa.

Arviot on tehty Luonnonvarakeskuksen kannanarviomallilla.

Kommentit (2)

  1. Planter

    Luken 2019 hirvitietotaulukon mukaan tarkentui samalla edellisen vuoden (2017) hirvikanta ylöspäin.
    Vuosi sitten ilmoitettiin 88 500, nyt se on yli 97 000.

  2. Planter

    Luken Riistahavainnot.fi sivustolta / ajankohtaista löytyvästä 2019 hirvitietotaulukosta voi laskea, että vuoden 2016 hirvikanta on tarkentunut ylöspäin ja on nyt 105 000.

    Joka vuosi on uutisoitu ja edelleen uutisoidaan, että hirviä on 8x xxx, vaikka parin vuoden päästä selviääkin, että niitä olikin noin 100 000. Hirvikannan verotussuunnitelu tehdään toistuvasti liian pienen kanta-arvion perusteella. Samoin metsästäjille tulee mielikuva, että kanta laskee koko ajan, vaikka historia näyttää, ettei olekaan laskenut. Siitä johtuu, ettei 76 000 tavoitemäärään ole päästy, eikä päästä.

    Kannan kasvu on kyllä taittunut, mutta ei laskenut 11%. Jos verrataan vuonna 2018 annettua vuoden 2017 arviota 88 500 nyt saatuun arvioon 86 500, lasku on parin prosentin luokkaa ja lienee huomattavasti lähempänä totuuttaa.

    Uutisista tulee väärä mielikuva tilanteesta. Vastuullista journalismia?

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat