Luke: Laajalla lisäsuojelulla ”merkittäviä taloudellisia vaikutuksia” Itä- ja Pohjois-Suomessa

Luontopaneelin esittämä lisäsuojelu leikkaisi hakkuukertymää liki 10 prosenttia, Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa todetaan.

Luonnonvarakeskus on tarkastellut lisäsuojelun vaikutuksia Pohjois- ja Itä-Suomen metsien rakenteeseen ja hakkuumahdollisuuksiin. Tarkastelussa laadittiin kaksi skenaariota vuosille 2019–2048. Pienemmän lisäsuojelun skenaario perustui Kansallisen metsästrategian taustaselvityksiin ja suuremman suojelun määrittely Suomen Luontopaneelin raporttiin.

Pienemmän lisäsuojelun skenaarion mukaan vuotuinen keskimääräinen hakkuukertymä pieneni 30 vuoden tarkastelujaksolla kaksi prosenttia nykytilanteen mukaiseen skenaarioon verrattuna, laajemman lisäsuojelun skenaariossa laskua kertyi noin yhdeksän prosenttia. Pinta-alaltaan laajemman lisäsuojelun skenaariossa yli 120-vuotiaiden metsien osuus lisääntyi huomattavasti enemmän kuin muissa skenaariossa.

Työvoiman tarve laskee

Tutkimuksessa arvioitiin myös lisäsuojelun vaikutuksia metsäsektorin arvonlisäykseen ja työvoimatarpeeseen. Arvonlisäys lasketaan karkeasti niin, että yrityksen liikevaihdosta vähennetään välituotteiden, kuten tavaroiden ja palveluiden, ostot.

Pienemmän lisäsuojelun skenaariossa metsäsektorin vuotuinen arvonlisäys väheni vuoteen 2040 mennessä Itä- ja Pohjois-Suomessa keskimäärin 50 miljoonaa euroa verrattuna nykyisen suojelutilanteen mukaiseen skenaarioon. Työvoiman tarve väheni noin 300 henkilöä. Välillisinä vaikutuksina muille toimialoille koko Suomessa arvonlisäys laski 25 miljoonaa euroa ja työvoiman tarve 350 henkilöä.

Laajemman lisäsuojelun skenaariossa vuotuinen arvonlisäys väheni keskimäärin runsaat 200 miljoonaa euroa ja työvoiman tarve 1 500–1 800 henkilöä. Välillisinä vaikutuksina arvonlisäys laski 150 miljoonaa euroa ja työvoiman tarve noin 2 000 henkilöä.

Tarkasteluissa ei otettu huomioon metsien suojelun kautta tulevia mahdollisia positiivisia talous- ja työllisyysvaikutuksia esimerkiksi matkailuun.

Hankkeen loppuraportti (Metsien ja metsäsektorin muutos, hiilitase ja hakkuumahdollisuudet : Maakunnittaiset tarkastelut: Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat sekä Etelä-Karjala) on luettavissa verkosta.

Kommentit (2)

  1. Kannattaa huomata, että jo muutaman työpaikan menetys saattaa syrjäseudulla johtaa palveluiden katoamiseen ja väen muuttamiseen pois. Itä-Suomi on vaarassa köyhtyä ja tyhjetä entisestään. Koska metsätalous on varma ja kestävä elinkeino syrjäseudulla, niin sitä pitäisi edistää ei heikentää sen edellytyksiä.

    Turvallisuutemmekin tarvitsee väkirikasta Itä-Suomea.

  2. Niin kauan kuin yhteiskunta ei ala järjestää korvausta kaikenlaisesta suojelutoiminnasta, näitten asianajajien on valmistauduttava tulonsiirtoon riistetyille. Luvut ja prosentit palkanpidätykseen näköjään löytyvät. Vain siten asialla on moraalinen oikeutus. Kun se on järjestyksessä, voimme odotella valtion rahaa,- sitä tuntuu vaan riittävän…

Puukauppa Puukauppa