Luontojärjestöt kampanjoivat energiapuutukia vastaan, tavoitteena 50 000 allekirjoittajaa

Uusiutuvan energian tuet on varattava aurinko- ja tuulivoimalle, Luonto-Liitto katsoo.

Luonto-Liitto ja kansainvälinen ympäristöjärjestöjen yhteenliittymä Forest Defenders Alliance ovat käynnistäneet kampanjan metsien energiapolton tukien lopettamiseksi. Ei polteta tulevaisuutta -vetoomuskampanja pyrkii keräämään 50 000 allekirjoitusta.

Vetoomus on tarkoitus luovuttaa Suomen hallitukselle ja suomalaisille europarlamentaarikoille Euroopan parlamentin täysistunnossa 12.9.2022, missä äänestetään uusiutuvan energian direktiivistä.

Asia on järjestöjen mukaan ajankohtainen, koska direktiiviä käsitellään eri valiokunnissa ja jäsenmaiden hallitusten Eurooppa neuvostossa touko–heinäkuun aikana. Esimerkiksi Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta käsittelee asiaa ensi viikolla. Ajankohtaisuudesta huolimatta aihe ei näy mediassa, järjestöt harmittelevat.

”Uusiutuvan energian tuet tulee varata aidosti päästöttömälle ja uusiutuvalle energialle, kuten aurinko- ja tuulivoimalle”, sanoo Luonto-Liiton kampanjakoordinaattori Varpu Sairinen.

Kampanjan tukijoina ovat europarlamentaarikot Ville Niinistö, Sirpa Pietikäinen ja Silvia Modig.

Ei polteta tulevaisuutta -kampanja löytyy osoitteessa eipoltetatulevaisuutta.fi.

Kommentit (1)

  1. Miten oikeasti tuulivoima ja aurinkoenergia on päästötöntä suhteessa energiapuun hankintaan ja käyttöön ? Eipä juuri mitenkään, jos tarkemmin lasketaan mukaan myös valmistuksen tuomat kaivos- ym. päästöt , tuulivoiman vaatimat metsän avohakkuut ja muut ympäristöhaitat luonnolle.

Luonto Luonto

Keskustelut