Luvaton syvänlumenkelkkailu lisääntynyt, taimituhot mahdollisia

Metsästäjät, retkeilijät ja kalastajat olivat viime vuonna entistä lainkuuliaisempia, Metsähallituksen valvontatilastot kertovat.

Vaikka retkeilyn, metsästyksen ja kalastuksen suosio nousi viime vuonna, rikkeiden määrä väheni, Metsähallituksesta kerrotaan. Erävalvonta teki yli 8 700 tarkastusta, joista vajaassa 7 prosentissa paljastui erilaisia rikkeitä. Rikkeiden määrä laski edellisvuodesta 3 prosenttiyksikköä.

Rikkeiden kasvu jatkoi ainoastaan maastoliikenteessä. Runsas neljännes tarkastetuista henkilöistä oli liikkeellä ilman maanomistajan lupaa tai syyllistyi muihin rikkeisiin.

Lisääntyviä luvattomia ilmiöitä ovat marjastus tai sienestys luvattomasti mönkijällä syksyisin ja niin sanottu syvänlumenkelkkailu reittien ja urien ulkopuolella. Poikkeaminen luvallisen uran tai alueen ulkopuolelle voi aiheuttaa metsätalousalueilla esimerkiksi taimikkotuhoja.

”Uppoavassa lumessa kelkkailija ei voi huomata lumen alla olevia taimia, joiden latvat katkeavat helposti kelkan telan alla”, metsätalouden tiimiesimies Ahti Juntunen Metsähallituksesta kertoo.

Pienialaisesti on havaintoja myös siitä, että taimikoissa on tehty vahinkoja tahallisesti.

Nuotioita ja rajoitusalueella liikkumista

Luonnonsuojelualueilla rikkeiden määrä laski 6 prosenttiin. Tyypillisin rike oli nuotion tekeminen luvattomille paikoille tai rajoitusalueella liikkuminen.

Metsästäjistä vain muutama prosentti syyllistyi rikkeeseen, tällöin oltiin tyypillisesti jahdissa ilman lupaa tai käytettiin lyijyhauleja vesilinnustuksessa.

Kalastus lisääntyi valtion alueilla viime vuonna viidenneksen, samalla rikkeiden osuus laski. Noin 10 prosenttia kalastajista oli liikkeellä ilman lupaa, Metsähallituksesta kerrotaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset