Männyllä ja kuusella heikot kukinnat tänä vuonna, ensi keväälle männylle luvassa runsaampi siemensato

Vähäiseksi jäävän kukinnan takia puilla on tänä vuonna enemmän resursseja käytettäväksi kasvuun, Luonnonvarakeskus ennakoi.

Kuusi, mänty ja koivu kukkivat tänä vuonna keskimääräistä heikommin koko maassa, Luonnonvarakeskus ennakoi. Näin ollen puilla on enemmän voimavaroja kasvuun, mikä voi näkyä etenkin kuusella.

Kuusella oli viime kesänä runsas kukinta, minkä seurauksena käpyjä oli paljon. Paikoitellen runsaat hyönteis- ja ruostesienituhot kuitenkin vähentävät kävyistä varisevan itämiskykyisen siemenen määrää.

Koska kuusen kukinta on tänä vuonna heikkoa, jää ensi vuonna maahan variseva siemenmäärä vähäiseksi.

Keväällä 2023 hyvä tilaisuus luontaiselle uudistamiselle

Männyn siemensato on tänä keväänä keskinkertainen. Siemenen laatu on kuitenkin hyvää lämpimän viime kesän ansiosta.

”Keskinkertainenkin siemensato voi riittää hyvään taimettumiseen luontaisen uudistamisen aloilla, kunhan siemenpuita ja paljastettua kivennäismaata on riittävästi”, kertoo Luken tutkija Pekka Helenius.

Mänty kukkii tänä vuonna keskimääräistä heikommin, mikä tarkoittaa heikohkoa siemensatoa keväälle 2024. Sen sijaan ensi vuoden keväälle näyttäisi pikkukäpyjen perusteella olevan kehittymässä keskimääräistä runsaampi siemensato ja sen myötä hyvä tilaisuus luontaiselle uudistamiselle.

Koivunkin kukinta jää tavanomaista heikommaksi. Hedekukintoja on tänä vuonna vain viidesosa viime vuoden määrästä. Koivun siitepölyä voi kuitenkin kulkeutua maahamme etelänpuoleisten ilmavirtausten mukana jo huhtikuussa, muutama viikko ennen kotimaisten koivujen kukinnan alkamista.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito