Mäntytukin hakkuut kasvussa alkuvuonna, kuitupuiden korjuumäärä kutistui

Tammi-helmikuussa teollisuuspuuta hakattiin yhteensä 11,7 miljoonaa kuutiota, Luonnonvarakeskuksen tilastoista selviää.

Mäntytukkien hakkuut ovat lisääntyneet alkuvuonna. Luonnonvarakeskuksen mukaan mäntytukkia korjattiin tammi-helmikuussa yhteensä 2,2 miljoonaa kuutiota, mikä  on neljä prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan kuusitukin hakkuut vähenivät neljällä prosentilla 2,5 miljoonaan kuutioon.

Kaikkiaan tukkipuuta hakattiin tammi-helmikuussa lähes viisi miljoonaa kuutiota. Se on saman verran kuin vuotta aiemmin.

Kuitupuun hakkuumäärä laski tammi-helmikuussa. Eniten pudotusta oli kuusikuidulla – hakkuumäärä putosi kahdeksan prosenttia vajaaseen kahteen miljoonaan kuutioon. Lehtikuidulla laskua kertyi viisi prosenttia ja hakkuumäärä jäi 1,8 miljoonaan kuutioon. Mäntykuidun korjuu väheni kahdella prosentilla 2,9 miljoonaan kuutioon.

Kaikkiaan kuitupuuta hakattiin 6,7 miljoonaa kuutiota. Se on neljä prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten tammi-helmikuussa.

Teollisuuspuuta korjattiin tammi-helmikuussa yhteensä 11,7 miljoonaa kuutiota. Laskua vuodentakaisesta oli kolme prosenttia.

Myös energiapuunkorjuu väheni. Sitä kertyi vajaat 750 000 kuutiota, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.