Meto: Työskentely tykkymetsissä vaarallista

Järjestön mukaan pahoille tykkyalueille ei tulisi mennä nyt lainkaan.

Tilanne Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon metsissä on poikkeuksellinen. Tykkylunta on paikoin puissa runsaasti, maassa lunta on puolesta metristä metriin, mutta maa lumen alla on sula.

Työskentely ja liikkuminen pahoilla tykkyalueilla on Metsäalan asiantuntijoiden (Meto) mukaan hengenvaarallista.

”Hiljainen kuolema voi tulla yllättäen, kun kokonainen puun latva, oksa tai jäistä lunta voi tippua lähes ääneti päälle”, Meton työsuojeluasiantuntija Markku Varis kertoo.

Varis suosittelee, ettei pahoille tykkyalueille mentäisi lainkaan. Mikäli tykkyä on vähän, olisi hyvä kulkea työparin kanssa.

”Vähintään tulisi kertoa sovitulle henkilölle, milloin ja missä työskentelee, sekä ilmoittaa, kun on palannut turvallisesti maastosta.”

Myös metsäkonekuskien on syytä olla varuillaan. Esimerkiksi koneen ohjaamosta tulisi poistua vain turvallisilla alueilla.

Metsäasiantuntija Nina De Gritz Pohjois-Karjalasta Juuasta kertoo, että metsäkonekuskit ovat havainneet lukuisia vaaratilanteita.

”Puut ovat kaatuneet työskenneltäessä täysin arvaamattomiin suuntiin, kun latvassa on painoa ja roudaton maa ei sido juuria. Ilmoituksia on tullut myös todella matalalla roikkuvista sähkölinjoista”, De Gritz toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat