Metsä Group: Rauman saha laskisi tuotantokustannuksia jopa kolmanneksen

200 miljoonaa euroa maksava saha tuottaisi mäntysahatavaraa 750 000 kuutiometriä vuodessa.

Metsä Fibren Raumalle suunnittelema sahalaitos rakentuisi etualan kallioiseen maastoon samalle alueelle sellutehtaan kanssa.  (Kuvaaja: Juha Sinisalo)
Metsä Fibren Raumalle suunnittelema sahalaitos rakentuisi etualan kallioiseen maastoon samalle alueelle sellutehtaan kanssa. (Kuvaaja: Juha Sinisalo)

Metsä Groupin Rauman sellutehtaan yhteyteen suunnittelema saha olisi Suomen suurin mekaanisen metsäteollisuuden investointi. Toteutuessaan 200 miljoonaa euroa maksava saha tuottaisi mäntysahatavaraa 750 000 kuutiometriä vuodessa ja kävisi kolmessa vuorossa viikon jokaisena päivänä.

”Haluamme varmistaa, että käytössämme on riittävä sahauskapasiteetti. Sahasta tulisi maailman modernein ja tehokkain yksilinjainen mäntysaha. Tavoitteenamme on, että sahaaminen on kannattavaa heikommissakin suhdanteissa”, kuvailee Metsä Fibren sahaliiketoimintojen johtaja Jani Riissanen.

Riissanen arvioi, että uudella laitoksella sahatavaran tuotantokustannuksia voidaan alentaa noin kolmannes nykytasosta. Muun muassa automatiikkaan ja konenäköön perustuvia uusia teknisiä ratkaisuja testataan parhaillaan Metsä Fibren Vilppulan ja Rengon sahoilla.

Synergiaa sellusta ja sahatavarasta

Rauman sahan tarvitsemat 1,5 miljoonaa kuutiota mäntytukkia hankittaisiin pääasiassa Suomesta, mutta satama mahdollistaa myös tukin tuonnin.

”Suomessa on kasvamassa tilastojenkin valossa runsaasti laadukasta mäntytukkia, joten olemme luottavaisia raaka-aineen saatavuuden suhteen.”

Sellutehtaan ja sataman tarjoamien synergiaetujen vuoksi mäntytukit voi Riissasen mukaan olla järkevää kuljettaa Raumalle autolla tai junalla pidemmänkin matkan takaa.

”Sahan tuottama hake voidaan hyödyntää sellutehtaalla, ja sellutehtaan lämpöenergiaa sahatavaran kuivauksessa.”

Metsä Fibrellä on toimivat mäntysahat länsirannikolla myös Merikarvialla ja Kyrössä, jotka tuottavat yhteensä noin 465 000 kuutiota sahatavaraa. Riissanen ei ota kantaa siihen, vaikuttaako Rauman investointi, josta tehdään lopullinen päätös vuonna 2020, muiden sahojen tuotantoon.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa