Metsä Group varautuu puutuotteiden valmistamisen laajennukseen Äänekoskella

Kaavamuutos valmistunee ensi vuonna.

Metsä Group kaavailee laajentavansa mekaanisten puutuotteiden tuotantoa Äänekosken tehtaallaan. Sitä varten on käynnistetty kaavaprosessi Äänekosken kaupungin kanssa, jossa nykyisten tehtaiden eteläpuolella sijaitsevalle Henttalanmäen alueelle haetaan asemakaavaa teollisuusalueeksi.

Alueella on nykyisin voimassa yleiskaava, ja se on pääosin Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren omistuksessa.

”Nyt käynnistettävällä kaavamuutoksella valmistaudumme mekaanisten puutuotteidemme tuotannon laajentamiseen Äänekosken integraatin yhteydessä. Synergiaedut suuressa integraatissa toimiessa ovat merkittävät liittyen esimerkiksi raaka-aineiden hyödyntämiseen, logistiikkaan ja energiaan”, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.

Hän muistuttaa, että yksi yhtiön strategisista tavoitteista on hiiltä pitkäaikaisesti sitovien tuotteiden kuten sahatavaran, viilupuun ja vanerien tuotannon kasvattaminen.

Kaavaprosessin arvioidaan kestävän ensi vuoden alkupuolelle asti.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat