Metsä on suomalaisille tärkeä

Metsäyhdistyksen teettämässä tutkimuksessa kartoitetaan suomalaisten metsäsuhdetta.

Metsä on suomalaisille tärkeä, Suomen Metsäyhdistyksen teettämästä selvityksestä käy ilmi. Peräti 83 prosenttia suomalaisista pitää metsää henkilökohtaisesti melko tai erittäin tärkeänä, ja vain kahdelle prosentille metsä herättää enemmän kielteisiä kuin myönteisiä tunteita.

Metsää ei selvityksen mukaan yleensä pidetä pelottavana, vaan turvallisena. Metsä koetaan kaikille yhteiseksi ja sen taloudellista hyödyntämistä pidetään hyväksyttävänä, kunhan se tehdään kestävästi.

Kaikista metsäsuhteista löytyi yhteisiä elementtejä, muun muassa halu toimia luonnon hyväksi. Toisaalta jokainen metsäsuhde on moniarvoinen: siihen liittyvät tunnetilat ja asenteet vaihtelevat muun muassa tarpeiden, elämänvaiheen, ajan ja paikan mukaan.

Selvityksessä tunnistettiin erilaisia metsään liittyvää tunnetyyppejä. Yhdessä tunnetyypissä metsä antaa seikkailun ja energian tunteita, toisessa se taas luo tunteen pätevyydestä ja osaamisesta. Kaikkiaan tunnetyyppejä löytyi kuusi.

Selvityksen teki Kantar TNS useassa vaiheessa syksyllä 2017 ja alkuvuodesta 2018. Selvitys on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Kestävästi metsäsuhteessa -hanketta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat