Metsähallituksen tiemaksut närästävät Lapissa

Metsähallituksen vuosi sitten uudistamat tiemaksut ovat heikentäneet etenkin syrjäisten metsäpalstojen puunmyyntimahdollisuuksia Lapissa.

Metsähallituksen vuosi sitten uudistamat tiemaksut ovat heikentäneet etenkin syrjäisten metsäpalstojen puunmyyntimahdollisuuksia Lapissa.

Metsähallitus yhtenäisti tiemaksunsa vuosi sitten lokakuussa. Puutavaran kuljetus Metsähallituksen metsätiellä maksaa nyt yksityiselle metsänomistajalle 0,15 euroa kuutiolta kilometriä kohden. Kuljetuksesta peritään aina vähintään 100 euroa, mutta ylärajaa ei ole.

Tämän vuoksi esimerkiksi 500 kuution puukuljetus 40 kilometrin päässä sijaitsevalta metsäpalstalta maksaisi 3 000 euroa.

Metsähallituksen metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Pertti Tuomen mukaan vuosi sitten päätetyille tiemaksuille ei ole suunnitteilla ylärajaa eikä talvisia poikkeushintoja.

”Tie kuluu tasaisesti jokaiselta kilometriltä, joten paljousalennusta ei voi oikein antaa. Metsähallitus käyttää vuosittain toistakymmentä miljoonaa euroa tiestön hoitoon”, Tuomi kertoo.

Hänen mukaansa kuljetushinnan taso asetettiin kohtuulliseksi, sillä puukuljetusten kilometrikohtaiset kuutiohinnat liikkuvat yleisesti 0,15–0,40 euron välillä. Niin sateiset kesät ja syksyt kuin leudontuvat talvet ovat viime aikoina hankaloittaneet tienpitoa Lapissa.

Lue lisää tänään torstaina ilmestyneestä Metsälehdestä.

METSÄLEHTI

Metsänomistus Metsänomistus