Metsähallitus tiukentaa yritystoiminnan valvontaa retkeilyalueilla

Suojelualueille asiakkaita tuovilta yrityksiltä edellytetään yhteistyösopimusta, mutta kaikki eivät tunne käytäntöä tai noudata sitä.

Metsähallitus aloittaa maaliskuussa tehostetun valvonnan suosituissa retkikohteissa luvattoman matkailutoiminnan torjumiseksi. Ensimmäiset valvontapäivät järjestetään Pohjois-Suomen ja Lapin kohteissa.

Suojelualueille asiakkaita tuovilta yrityksiltä edellytetään yhteistyösopimusta, mutta Metsähallituksen mukaan osa niistä ei vielä tunne käytäntöä ja jotkut eivät noudata sitä.

Vuoden 2025 lopussa Metsähallituksen Luontopalveluilla oli 730 matkailuyhteistyöyrittäjää. Heistä kaksi kolmasosaa vie asiakkaitaan Metsähallituksen hallinnoimille alueille esimerkiksi maksullisille retkille. Kolmannes tarjoaa luontomatkailuun liittyviä palveluja, kuten ravintola- ja majoituspalveluja, kansallispuistojen ja retkeilyreittien läheisyydessä.

”Matkailuliiketoiminta alueillamme painottuu Pohjois-Suomeen voimakkaasti kasvavien matkailukeskusten ympärille. Lukumäärällisesti eniten matkailun yhteistyösopimuksia on Pallas-Ylläksen kansallispuistossa, 113, ja kymmenen eniten yrityskäyttöä keränneestä kohteesta peräti yhdeksän sijaitsee pohjoisessa”, kertoo virkistyskäytön erityisasiantuntija Katja Blomberg Metsähallituksen Luontopalveluista.

Yhteistyösopimus oikeuttaa matkailuyritykset hyödyntämään esimerkiksi taukopaikkoja. Ne ovat kuitenkin kaikkien kävijöiden yhteisessä käytössä, ja vilkkaimpina aikoina niiden sujuva yhteiskäyttö edellyttää kaikkien osapuolten huomiointia.

Harrastukset Harrastukset