Metsäkeskus: Hirvivahinkokorvausten määrä kutistui edellisvuodesta

Paras aika taimikoiden kunnon tarkistamiseen on keväällä, Metsäkeskus neuvoo.

Suomen metsäkeskus maksaa hirvieläinvahinkokorvauksia tänä vuonna metsänomistajille vajaat miljoona euroa. Summa kutistui edellisvuodesta, tuolloin korvauksia maksettiin noin 1,1 miljoonaa euroa.

Vahinkopotin pienenemistä selittää muun muassa se, että metsänomistajat tekivät viime vuonna ilmoituksia hirvieläinten aiheuttamista vahingoista vähemmän kuin edellisvuonna.

Viime vuoden korvaussummasta 615 000 euroa on kasvu- ja laatutappiokorvauksia ja 130 000 euroa viljelykustannuksia. Metsäkeskuksen arviointikuluja kertyi liki 240 000 euroa, nämä siis korvataan metsänomistajille.

Korvausten määrä vähenee eniten Itä- ja Koillis-Suomessa sekä keskisen Suomen alueella. Eniten hirvivahinkoja korvataan Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa.

Metsäkeskus aloittaa korvausten maksut maalis-huhtikuun aikana.

Tarkista taimikot vuosittain

Hirvieläinvahinkoja esiintyy tyypillisesti alle viiden metrin mittaisissa taimikoissa. Hirvet syövät puiden taimivaiheessa lehtiä, neulasia ja kuorta sekä katkovat puunrunkoja, mikä heikentää taimikon kasvua ja laatua.

Metsäkeskuksen mukaan taimikoiden kunto on syytä tarkistaa vähintään kerran vuodessa.

”Paras ajankohta on keväällä, kun lumi on sulanut ja lehtipuut ovat vielä lehdettömiä. Niillä alueilla, joilla lumipeite on paksu, kannattaa myös talviaikaan hiihdellä kartoittamassa tilannetta”, sanoo Metsäkeskuksen projektipäällikkö ja hirvieläinvahinkovastaava Esko Viinanen tiedotteessa.

Hirvieläinvahingoista voi tehdä ilmoituksen Metsäkeskukseen verkossa ja pyytää vahinkojen arviointia maastossa.

Lisää aiheesta: Hirvivahinkokorvaukset kasvussa, eniten korvataan Pohjois-Pohjanmaalla

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat