Metsäkeskus: Nuorten metsien hoito kemeratuella vajosi pohjalukemiin

 Ympäristötuki ja luonnonhoidon rahoitus on lähes kaksinkertaistettu tälle vuodelle.

Metsänomistajille maksettiin viime vuonna nuorten metsien hoitoon, suometsien hoitoon, metsäteihin ja terveyslannoituksiin kemeratukea yhteensä 37 miljoonaa euroa, Suomen metsäkeskus tiedottaa. Varoja jäi käyttämättä 20 miljoonaa euroa.

Kemeratuella tehtiin nuoren metsän hoitotöitä 113 000 hehtaarin alalla koko maassa. Määrä oli vain 70 prosenttia siitä, kuinka paljon metsänhoitotöitä olisi ollut mahdollista tehdä tuella.

Viime vuonna nuoria metsiä hoidettiin vähiten koko nykyisen, vuonna 2015 alkaneen kemeratukijärjestelmän aikana.

Maakunnista ahkerimmin nuoren metsän hoidon tukirahoja käytettiin Pohjois-Savossa, Lapissa ja Kainuussa. Suhteellisesti eniten jäi tukieuroja käyttämättä Keski-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

Ympäristötukea lisätty tälle vuodelle

Metsänomistajille maksettiin viime vuonna noin 8,1 miljoonaa euroa ympäristötukea korvauksena metsien määräaikaisesta suojelusta. Luonnonhoitotöihin valtion kemeravaroja käytettiin noin 900 000 euroa.

Metsänomistajat solmivat viime vuonna noin 1 250 ympäristötukisopimusta, joilla suojeltiin yhteensä noin 3 600 hehtaaria metsää kymmenen vuoden määräajaksi.

Yleisimpiä suojeltuja kohteita olivat rehevät ja puustoiset metsät, kuten lehdot ja korvet, pienvesien välittömät lähiympäristöt sekä monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät.

Ympäristötuelle olisi ollut käyttöä määrärahoja enemmän ja osa metsänomistajien hakemuksista siirtyi maksuun tälle vuodelle.

Ympäristötukea ja luonnonhoidon rahoitusta on lisätty edelleen. Tänä vuonna määrärahoja on käytössä yhteensä 15,8 miljoonaa euroa, joka on lähes kaksinkertainen määrä verrattuna viime vuoden rahoitukseen. Lisäksi Helmi-ohjelman toteutukseen on myönnetty 1,7 miljoonaa euroa.

Suometsien hoitoon tukea käytettiin 1,8 miljoonaa euroa, metsäteiden rakentamiseen ja perusparannuksiin 3,4 miljoonaa euroa ja terveyslannoituksiin 1,5 miljoonaa euroa. Suometsien hoidon tuesta käytettiin 45 prosenttia, metsäteiden tuesta 25 prosenttia ja terveyslannoitusten tuesta 49 prosenttia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito