Metsäkonepalvelu korjasi ennätystuloksen

Maan suurimman metsäkoneyrityksen vuosi kaksijakoinen.

Maan suurin puunkorjuuyritys Metsäkonepalvelu Oy teki syyskuun lopussa päättyneenä tilivuotenaan 37,1 miljoonan euron liikevaihdon, lähes neljän miljoonan euron liiketuloksen ja tuloslaskelman alimmalle riville 2,9 miljoonan euron nettotuloksen.

Liikevaihto kasvoi 4,9 miljoonalla, liiketulos 0,9 miljoonalla ja nettotulos 0,7 miljoonalla eurolla.

Yhtiön omavaraisuusaste laski hivenen 53,2 prosenttiin. Velkaa tilikauden lopussa oli 17,7 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevaihto on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2016 ja myös tulosluvut ovat olleet nousu-uralla.

Kaksijakoinen vuosi

Toimitusjohtaja Teemu Tolppa toteaa vuoden olleen kaksijakoinen.

”Ensimmäisen puolikkaan kysyntä oli hyvä, mutta kustannukset jatkoivat voimakasta nousua. Toisen puolikkaan aikana kustannusten nousu hidastui, mutta samoin kävi kysynnän.”

Konsernin liikevaihto kasvoi sekä orgaanisesti että liiketoimintakaupalla Ruotsissa.

”Olemme tyytyväisiä konsernitason kymmenen prosentin liikevoittoon. Tämä perustui edellisen tilikauden tapaan volyymiin ja käyttökatetaso on tavoiteltua matalampi korkean kustannustason vuoksi.”

Metsäkonepalvelu korjaa puuta Suomessa ja Ruotsissa yhteensä vajaat kolme miljoonaa kuutiometriä noin sadalla koneella. Henkilöstöä on noin 160.

Yhtiön kotipaikka on Hämeenlinnassa. Yritys vaihtoi omistajaa joulukuussa, jolloin pääosin Tolpan suvun omistama yritys myytiin Ahlströmin suvun sijoitusyhtiö A. Ahlström Oy:lle.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa