Metsämuseo Lusto avaa ovensa

Lustossa on esillä valokuvia 1970-luvun metsätyöntekijöistä. Vantaan Heurekan näyttely kertoo metsien merkityksestä ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Suomen Metsämuseo Lusto avautuu yleisölle ensi viikon tiistaina 2. kesäkuuta. Tämän vuoden erikoisnäyttelyissä näkyvät vahvana metsät, miehet ja metsätyö.

Vuoden päänäyttely ”Miehen työ – Suomi taitekohdassa 1970” esittelee pääosin ennennäkemättömiä valokuvia 1970-luvun metsätyöntekijöistä ja työn murroksesta.

”Kulota – Valokuvia tulen hyödyntämisestä metsänhoidossa” -näyttely puolestaan kuvaa lapualaisen luontokuvaajan Benjam Pöntisen valokuvien kautta tulen hyödyntämistä metsänhoidon ja metsäluonnon monimuotoisuuden edistämisessä.

Jätkän kulttuuripäivät -näyttely on koostettu Luston kokoelmista ja se tekee kunniaa metsätyömiesten omalle kulttuuritapahtumalle. Jätkän kulttuuripäivät järjestettiin ensimmäisen kerran Joensuussa 25. –26.11.1967 Työväen Sivistysliiton aloitteesta.

Museon näyttelyiden avautumiseen ja turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomioita. Museon siivousta on tehostettu ja asiakaspalvelussa opastetaan näyttelyvieraita turvalliseen museokäyntiin.

Tiedekeskus Heureka Vantaalla puolestaan aukeaa yleisölle keskiviikkona 10. kesäkuuta. Siellä SuperPUU-näyttely kertoo metsien ja pitkäikäisten puutuotteiden merkityksestä ilmastonmuutoksen hillinnässä.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Keskustelut