Metsästykseen liittyvää valitusoikeutta halutaan rajoittaa, lakiesitys lausuntokierrokselle

Valitusoikeus olisi vain niillä järjestöillä, joilla on ollut päätöksen vaikutusalueella vakiintunutta toimintaa.

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lakiesityksen, jossa muutetaan metsästyslain valitusoikeutta koskevaa sääntelyä.

Esityksessä täsmennetään luonto- ja ympäristöjärjestöjen muutoshakuoikeuden edellytyksiä. Valitusoikeus olisi järjestöillä, joilla on ollut päätöksen vaikutusalueella vakiintunutta toimintaa ja jotka ovat olleet rekisteröitynyt yhteisö vähintään kolme vuotta ennen valituksen tekemistä.

Ministeriön mukaan lakimuutos vähentäisi valituksia etenkin sellaisilta yhteisöiltä, jotka on perustettu juuri ennen valituksen tekemistä. Samalla kuitenkin turvattaisiin luonto- ja ympäristöjärjestön mahdollisuus muutoksenhakuun.

Esityksen arvioidaan myös vahvistavan muutoksenhakujärjestelmän hyväksyttävyyttä ja vähentävän luontopolitiikkaan liittyvää vastakkainasettelua paikallisesti.

Samalla riistahallintolakiin lisättäisiin säännös, jossa täsmennetään, mihin seikkoihin hallinto-oikeuden on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun se harkitsee pyynti- tai poikkeuslupien täytäntöönpanokieltoa.

Taustalla hallitusohjelma

Lausuntoja lakiesityksestä voi antaa 20.10.2026 saakka Lausuntopalvelu.fi:ssä. Ehdotettujen lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Muutosten taustalla on hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan suurpetojen metsästys turvataan lainsäädännöllä. Viime vuosina suurpetojen metsästysluvista on käyty pitkiä valituskierroksia, joiden ajaksi hallinto-oikeus on asettanut luvat täytäntöönpanokieltoon. Näin kannanhoidollinen metsästys on estynyt, mikä on vaikeuttanut suurpetokannan hallintaa, ministeriöstä todetaan.

Lue myös

Kommentit (1)

  1. Timppa

    Luontojärjestöt käyttävät valitusoikeuttaan myös hakkuisiin nykyisin täysin häikäilemättömästi. Tavoitteena on vain metsätalouden vaikeuttaminen. Kestää vuosikausia saada päätös selvästäkin asiasta.

    Oikeusjärjestelmä horjuu runsaiden valituksien ruuhkauttaessa oikeusasteet ja yksityisellä omistusoikeudella ei ole mitään arvoa tällaisissa kiusantekotapauksissa.

    Välttämätöntä tulee olemaan myös hakkuisiin kohdistuvan valitusoikeuden rajoittaminen.

Harrastukset Harrastukset