Metsäteollisuuden tuotannossa palattiin alkuvuoden 2019 tasolle

Paino- ja kirjoituspaperin tuotantomäärien lasku on dramaattinen, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Metsäteollisuuden tuotanto Suomessa oli alkuvuonna selvästi vuoden takaista korkeammalla tasolla, Metsäteollisuus ry kertoo. Kasvua oli kaikissa tuoteryhmissä paperia lukuun ottamatta.

Sahatavaran tuotanto oli tammi-maaliskuussa 2,9 miljoonaa kuutiota, mikä on yli neljänneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Sellutuotanto nousi 2,1 miljoonaan tonniin – kasvua runsaat 20 prosenttia – ja kartongin tuotanto kohosi miljoonaan tonniin, siinäkin kasvua liki viidennes vuodentakaisesta. Suurin kasvuprosentti oli vanerissa – 53 prosenttia – tuotanto kohosi 300 000 kuutioon. Paperin tuotanto sen sijaan putosi 11 prosenttia 1,1 miljoonaan tonniin.

Suuret kasvuluvut selittyvät alkuvuoden 2020 työtaisteluilla, myös korona laski kysyntää. Niinpä kun alkuvuoden lukuja verrataan vuoden 2019 lukuihin, eivät erot ole paperia lukuun ottamatta suuria, Metsäteollisuus korostaa. Paperin lasku taas johtuu paino- ja kirjoituspaperin tuotannon supistumisesta, jota korona on edelleen kiihdyttänyt.

”Useissa metsäteollisuuden päätuoteryhmissä on nyt hyvät näkymät. Kuitenkin paino- ja kirjoituspaperin tuotantomäärien lasku on dramaattinen. Supistuvassa markkinassa käymme globaalia kilpailua siitä, missä paperia kannattaa edelleen tuottaa”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa