Metsäteollisuuden tuotanto väheni syyskuussa – laskua liki kaksi prosenttia

Myös uusia tilauksia tuli vähemmän kuin vuosi sitten.

Suomen teollisuustuotanto kutistui syyskuussa. Tilastokeskuksen mukaan laskua tuli elokuuhun verrattuna 1,2 prosenttia, vuodentakaiseen verrattuna nousua oli kuitenkin 0,3 prosenttia.

Toimialoista vain kaivostoiminnan tuotanto kasvoi. Metsäteollisuudessa laskua tuli elokuuhun verrattuna 1,8 prosenttia. Laskua on kiihtynyt, sillä elokuussa tuotannon pudotus jäi alalla 0,7 prosenttiin.

Myös teollisuuden uudet tilaukset vähenivät syyskuussa. Uusien tilausten arvo oli 0,7 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi-syyskuun aikana tilaukset kasvoivat 0,4 prosenttia edellisvuodesta.

Toimialoista vain metalliteollisuuden tilaukset lisääntyivät. Paperi- ja kartonkiteollisuudessa tilaukset laskivat 3,6 prosenttia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa