Metsäteollisuus: Kannattava metsätalous ilmaston etu

Puun kysyntä takaa Metsäteollisuus ry:n mukaan metsien hoidon ja metsien pysymisen metsinä.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportti alleviivaa Metsäteollisuus ry:n mukaan kannattavan metsätalouden merkitystä.

”Metsien hyvinvoinnin turvaamisessa kilpailukykyisen metsätalouden ja metsäteollisuuden rooli on aivan olennainen. Jos puulle ei ole kysyntää, jos metsien hoitoa ei nähdä tärkeänä, kasvaa riski, että maa käytetään metsien sijaan johonkin muuhun, ilmastomuutoksen kannalta epäedullisempaan tarkoitukseen, Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi sanoo.

Raportissa painotetaan metsäkadon pysäyttämistä.

”Metsätalous ei kuitenkaan aiheuta metsäkatoa. Metsävarojamme ja metsiemme tilaa arvioidaan huolellisesti, ja metsiä koskevassa tutkimuksessa sekä puunjalostuksessa olemme maailman parhaita. Raportti osoittaa, että tälle osaamiselle on suuri tarve kaikkialla”, Niemi toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa