Suomessa tehtiin viime vuonna noin 4 380 ei-sukulaisten välistä, yli kahden hehtaarin suuruista metsätilakauppaa, kertoo Maanmittauslaitos. Määrä on kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2024.
Metsäkauppoja solmittiin viime vuosien tapaan eniten Pohjois-Pohjanmaalla, yhteensä 645. Eniten metsätilakauppa vilkastui Etelä-Karjalassa, 37 prosenttia vuodesta 2024.
Viime vuoden metsäkauppojen mediaanihinta oli noin 4 400 euroa hehtaarilta.
”Nimellinen metsän mediaanihinta ei ole ollut näin korkealla 2000-luvulla. Mediaanihinta nousi miltei kymmenen prosenttia vuoteen 2024 verrattuna”, kertoo metsien kauppatilastoja tutkinut johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitoksesta.
Metsätiloista maksettuihin markkinahintoihin vaikuttavat puutavaralajien korkeat hinnat.
”Viime vuoden kesäkuussa nähtiin kantohintojen huippu, jonka jälkeen puun hinta lähti lievään laskuun. Laskun vaikutus metsäntilojen hintatasoon on toistaiseksi jäänyt hyvin vähäiseksi”, Ärölä sanoo.
Kalleinta metsä oli Uudellamaalla, missä mediaanihinta oli noin 6 660 euroa hehtaarilta. Yli 6 000 euroa metsähehtaari maksoi myös Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Metsää sai halvimmalla Lapista, noin 1 500 eurolla hehtaari.
Eniten mediaanihinta nousi euromääräisesti Uudellamaalla, yli 860 euroa hehtaarilta, ja prosentuaalisesti Kainuussa, jossa muutos oli 21 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään