Mhy Kymenlaakso: Havutukista tarjottu parhaimmillaan jo yli 80 euroa

Aiemmin kovista hinnoista on kerrottu Keski-Suomesta ja Päijänteeltä, nyt sama näkyy Kymenlaaksossa.

Puulla on nyt erinomainen kysyntä, Metsänhoitoyhdistys Kymenlaaksosta kerrotaan. Hyvä kysyntä näkyy myös puun hinnoissa: kaikkien puutavaralajien hinnat ovat nousseet kevään aikana, nousua on nähty jopa 40 prosenttia.

”Aiemmin on uutisoitu ennätyksiä hipovista hinnoista Keski-Suomessa ja Päijänteessä. Täysin sama on nähtävissä myös meillä Kymenlaaksossa”, kertoo yhdistyksen johtaja Panu Pettinen tiedotteessa.

Kesällä korjattavista uudistushakkuukohteista Kymenlaaksossa on tarjottu paikoin reilusti yli 80 euroa kuutiolta. Kuitupuusta on tarjottu 35 euroa kuutiolta.

Yhdistyksen mukaan puumarkkinatilanne parantaa nyt erityisesti harvennuksien kannattavuutta, sillä kuitujen kohdalla kysynnän kasvu on suhteellisesti suurempaa kuin uudistushakkuiden osalta.

Yhdistys korostaa kilpailutuksen merkitystä. Eri tarjousten välillä voi olla suuret erot.

”Meillä on ollut puukauppoja kilpailutuksessa, joissa tarjousten ero on ollut yli 20 prosenttia. Keskimääräisessä leimikossa se voi olla jopa 10 000 euroa”, Pettinen kertoo.

Lisää aiheesta: Puukaupassa lisää vauhtia, miljoonan kuution raja rikki viime viikolla

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa