MTK ja Suomen yhteismetsät: omaisuuden suoja on turvattava myös yhteismetsien osakkaille

HCV-alueiden rooli nähdään kohtalon kysymyksenä Ylä-Lapin yhteismetsille.

MTK:n ja Suomen yhteismetsät ry:n mukaan monissa yhteismetsissä mittavat suojeluvaatimukset kohdistuvat uudistuskypsiin metsiin ja rajoittavat niiden hyödyntämistä.

”Luontoarvojen kartoitustuloksia käytetään tarkoitushakuisesti niin, että ostajat on jopa saatu karttamaan puun ostoa tietyiltä alueilta”, yhdistykset toteavat tiedotteessaan.

Pohjois-Suomen yhteismetsissä tehdyt luontokartoitukset kattavat järjestöjen mukaan 36 000 hehtaaria metsiä ja soita. Myös FSC-metsäsertifioinnissa määritetyistä laajoista HCV-alueista on muodostunut uusi rajoitetun metsien käsittelyn luokka.

”Ylä-Lapin yhteismetsille kohtalon kysymys ovat FSC-sertifioinnin määrittämät suojeluarvot, jotka liittyvät saamelaiskulttuuriin ja porojen laidunalueisiin”, MTK ja Suomen yhteismetsät huomauttavat.

Puukaupan jatkumisen ehtona olevaa yhteistä näkemystä on haettu jo yli kaksi vuotta puun ostajien, yhteismetsien ja paliskuntien kesken.

”Yhteismetsille tilanne on sekä oikeusturvan että kokonaiskestävän metsätalouden harjoittamisen kannalta kestämätön. Perustuslain turvaaman yksityisen omaisuuden suojan on säilyttävä myös suojeluleiman saaneilla alueilla”, tiedotteessa todetaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.