Otson tie- ja luonnonhoitohankkeet yksityiselle metsäpalveluyritykselle

Temepa Infralle siirtyvät metsäteiden kunnostushankkeet ja luonnonhoitohankkeet, joita Otso oli sopinut metsänomistajien ja tiekuntien kanssa ennen konkurssiaan.

Noin 200 metsätiehanketta siirtyy Otson konkurssipesältä Temepa Infralle. Tämän jälkeen suuri osa Otson pesästä on selvitetty.

Temepa Infralle siirtyvät metsäteiden kunnostushankkeet ja luonnonhoitohankkeet, joita Otso oli sopinut metsänomistajien ja tiekuntien kanssa ennen konkurssiaan. Tärkein osa siirtoa ovat metsätiehankkeet.

”Keskeneräisten metsäteiden kunnostus- ja rakennushankkeiden toteutusvastuu siirtyy meille. Tutkimme myös millaisin edellytyksin Otson kunnostusojitus ja luonnonhoitohankkeita voitaisiin toteuttaa”, sanoo Temepa Infran toimitusjohtaja Jukka Koivumäki.

Tavoitteena on saada mahdollisimman suuri osa keskeneräisistä hankkeista toteutettua niin, ettei jo maksettujen kemeratukien takaisin perintään jouduttaisi.

Koivumäen mukaan Temepa Infra ottaa siirtyvien hankkeiden asiamiehiin yhteyttä mahdollisimman pian jatkotoimenpiteistä sopimiseksi

”Osa hankkeista pystytään toteuttamaan sellaisenaan. Osalle joudutaan etsimään uusia toteutusvaihtoehtoja, mikä tarkoittaa esimerkiksi kustannusarvioiden tarkistamista. Yhteydenotot tehdään kiireellisyysjärjestyksessä. Etusijalla ovat projektit, joiden toteutukset edellyttävät tukiehtojen mukaisten jatkoaikojen hakemista”, Koivumäki kertoo.

Metsäkeskuksen metsäjohtaja Anna Rakemaa pitää päivän uutista ehdottoman hyvänä, kun toteutusvastuu keskeneräisistä hankkeista siirtyy kokeneelle toimijalle.

”Kysymykseen voisiko, metsänomistaja vaihtaa hankkeen toteuttajaa, ei voi vastata yleistäen, koska Otson tekemien sopimusten ehdot vaihtelevat melkoisesti. Toivomme kuitenkin, että hankkeiden siirto uudelle toimijalle sujuu mahdollisimman sopuisasti.”

Kevyellä organisaatiolla voitolliseksi

Pääomasijoittaja Venda Partners Oy:stä tulee Temepa Infran osakas. Christer Niemi kertoo, että yhtiöllä ei entuudestaan ole yhteyksiä metsäalaan. Yhteys Temepaan syntyi viime keväänä pohdittaessa keinoja Otson pelastamiseksi. Summaa, jolla Venda Partners tulee Temepan osakkaaksi, ei paljasteta.

”Olemme haasteellisessa tilanteessa olevien yritysten auttamiseen erikoistunut pääomasijoitusyhtiö, joten meidän on luonteva lähteä Temepan kanssa kehittämään toimintaa Otson jäljiltä.”

Otso ei saanut toimintaansa kannattamaan kertaakaan vajaan kymmenvuotisen toimintansa aikana. Niemi ja Koivumäki luottavat, että kevyellä organisaatiolla, kiinteiden kustannusten kurissa pitämisellä ja uusilla, entistä ehommilla tietojärjestelmillä toiminta kääntyy voitolliseksi.

”Tavoitteena on, että toiminta kannattaa päivästä yksi alkaen”, Niemi kertoo.

Uusi valtakunnallinen metsätoimija

Temepa Infra on uusi yritys, mutta sen emoyritys Temepa on vuosia tuottanut metsäpalveluita muun muassa metsäyhtiöille ja urakoinut sekä tienvarsien että sähkölinjojen reunahakkuita. Auki kirjoitettuna yhtiön nimi on Teollisuuden Metsäpalvelu Oy. Sen pääpaikka on Jyväskylässä.

Jatkossa Temepan nykyinen sekä Otson jäämistöstä ostettu liiketoiminta siirtyvät Temepa Infra Oy:lle.

”Olen varannut tähän kolme vuotta, jonka aikana Temepa Infrasta muodostuu valtakunnallinen, toimiva yritys”, Koivumäki sanoo.

Temepa Infra julkaisee helmikuun alussa alueellisen organisaationsa. Otsolta periytyvät hankkeet ovat paljolti Pohjois-Suomessa.

”Ensi vaiheessa pestaamme 4-5 toimihenkilöä ja hieman pidemmällä aikavälillä noin kymmenen.”

Tällä hetkellä Temepalla on palkkalistoillaan kaksi metsätoimihenkilöä ja kaksi metsuria. Lisäksi yrityksellä on sopimukset noin 50 koneyrityksen kanssa.

Koivumäen mukaan hänelle on vuosien saatossa muodostunut vahva verkosto maanrakennusalan yrittäjien kanssa, joten kapasiteettia metsätiehankkeiden loppuun saattamiseen riittää, vaikka Otson yrittäjäsopimukset eivät siirrykään Temepalle.

Yhdistystä askarruttaa

Koivumäki on aiemmin toiminut muun muassa UPM:n metsänhoitoyhtiö Silvestan toimitusjohtajana ja Länsi-Suomen metsänomistajien liiton toiminnanjohtajana.

Hän toivoo siirtymäajaksi työrauhaa. Ihan varmaa se ei ole, sillä varsinkin pohjoisen metsänhoitoyhdistykset ovat myös olleet kiinnostuneita Otsolta jääneistä hankkeista.

”Ilmaisimme useaan kertaan kiinnostuksemme meidän toimialueemme hankkeista Otson pesän hoitajalle, mutta sieltä viitattiin valtakunnalliseen järjestelyyn, joka nyt julkistettiin. Nähtäväksi jää, kuinka muutaman hengen organisaatio suoriutuu valtakunnallisesti hankkeiden loppuun saattamisesta. Olen huolissani metsänomistajien puolesta”, toteaa Metsänhoitoyhdistys Koillismaan johtaja Antti Härkönen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito